![]() |
Apua
siitepöly -allergiaan |
| Kukapa ei iloitsisi
kevään saapumisesta, valoisista illoista ja ihanasti lämmittävästä
auringosta. Jos kuitenkin satut olemaan yksi monista
siitepölyallergikoista, kaikki kevätpäivät eivät välttämättä pelkästään ilahduta. Siitepöly on meillä Suomessakin yksi yleisimmistä allergiaoireiden aiheuttajista. Oireilu voi alkaa jo huhtikuussa lepän kukkiessa ja jatkua aina loppukesään erilaisten heinien kukinnan myötä. Lepän lisäksi koivun ja pujon siitepöly ovat varsin yleisiä oireiden aiheuttajia. Siitepölyallergia ilmenee silmien kirvelynä, kutinana, punoituksena ja kyynelnesteen runsaana erittymisenä. Nenä voi vuotaa ja olla tukkoinen. Vakavia ovat keuhkojen astmaoireet. Astmaattinen havaitseekin usein vaivojensa pahenevan siitepölyaikaan. Ongelmallisinta siitepölyallergiassa on allergioissa normaalisti ensimmäisenä kysymykseen tulevan hoitomuodon, eliminaation, hankaluus. Miten paeta ilman mukana kaikkialle tunkeutuvia siitepölyhiukkasia? Tuulinen, aurinkoinen kevätpäivä — sinänsä ihanteellinen ulkoilusää — ei houkuttele siitepölyallergista. Tuuletustakin olisi hyvä pahimpina päivinä välttää, ellei sitten ole asennuttanut siitepölyhiukkaset suodattavaa kangasta tuuletusikkunoihin. Onneksi nykyään monissa autoissa on siitepölyn suodattava ilmanottojärjestelmä. Oireiden
tukahduttaminenko ainoa keino?
Vaarattomimpina lääkkeinä pidetään kromoglikaattia sisältäviä silmätippoja ja sumuttimia sekä allergisen nuhan kortisonisumuttimia, koska niissä kortisonimäärät ovat varsin pieniä. Apua
siedätyshoidosta
Siedätyshoitoon perustuvia kasvivalmisteita voi nauttia myös suun kautta. Alfred Vogelin kehittämä Pollergisan on esimerkki tällaisesta kasvivalmisteesta. Pollergisan-tabletit valmistetaan eksoottisista rohtokasveista kuten paloondosta, okoubakasta, rakkoköynnöksestä, terttuaraliasta, galfimiasta, pesusienikurkusta ja sudenporkkanasta. |
Galfimia kasvaa päiväntasaajan alueella, missä sitä on käytetty hengitysteiden vaivojen hoitoon. |
Näitä
kasveja on perinteisesti käytetty erilaisten hengitystievaivojen hoitoon.
Pollergisanissa näitä
kasveja on äärettömän pieniä määriä.
Niiden on tarkoitus valmistaa elimistö kestämään paremmin
ärsytystilanteita esimerkiksi juuri siitepölyaikaan.
|
| Parempi
vastustuskyky
Koska yliherkkyysreaktioissa on kysymys myös elimistön immunologisen järjestelmän häiriintymisestä, sen vahvistamiseen tähtäävät toimet auttavat myös lievittämään oireita. Hyvän vastustuskyvyn perusta on monipuolinen, täysiarvoinen ravinto ja riittävä liikunta. Ruokavaliota täydentämään Alfred Vogel suosittelee kahta kasvivalmistetta, Echinaforce-auringonhattu-uutetta ja Urticalcinia, biologista kalsiumaktivaattoria. Molemmat tukevat elimistön puolustuskykyä erilaisia ulkopuolisia tunkeilijoita ja ärsytyksiä vastaan. Echinaforcea ja Urticalcinia kannattaa ottaa samanaikaisesti Pollergisan-tablettien kanssa, jolloin niiden vaikutukset tukevat toisiaan. ER |