Oikealla ruoalla oikeaan aikaan pyritään kehon eikosanoidihormonien tasapainoon. Eikosanoidit ovat eräänlaisia superhormoneja, jotka liittyvät miltei jokaiseen kehon toimintaan. Ne säätelevät mm. sydämen toimintaa, immuunijärjestelmää sekä hormonijärjestelmiä, jotka puolestaan säätelevät mm. rasvan varastointia kehoomme. 

Tieto eikosanoidien merkityksestä on suhteellisen uutta. Ne löydettiin vuonna 1936, ja koska ensimmäiset eikosanoidihormonit eristettiin prostatasta, niitä kutsuttiin prostaglandiineiksi. 70-luvulta tieto niiden merkityksestä on kasvanut, ja vuoden 1982 lääketieteen Nobelin palkinto perustui eikosanoiditutkimukselle.  

Eikosanoideja kuten monia muitakin luonnonaineita on sekä "hyviä" että "huonoja". Molempia tarvitaan, mutta oikeissa suhteissa. Kärjistäen voidaan sanoa, että terveys on sitä, että elimistö valmistaa enemmän hyviä kuin huonoja eikosanoideja. Juuri tähän optimaaliseen eikosanoidien tilaan pyritään ihennetiladieetillä. 

Ylipainoinen, sairas kansakunta 
Barry Searsin – ja monen muunkin – mielestä on aiheellista kysyä, miksi lihomme ja sairastamme entistä enemmän, vaikka yritämme syödä annettujen ravitsemussuositusten mukaisesti. 

Nykyisten suositusten mukaan tulisi syödä vähän rasvaa, vähän proteiineja ja runsaasti hiilihydraatteja. Esimerkiksi amerikkalaisen National Research Councilin suosituksen mukaan tulisi energiamäärästä saada 30% rasvasta, 15% proteiineista ja loput 55% hiilihydraateista. Ihannetiladieetin vastaavat luvut ovat 30% rasvasta, 30% proteiineista ja 40% hiilihydraateista.  

Amerikkalaiset — kuten suomalaisetkin — ovat yhä enenevässä määrin rakentaneet ruokavalionsa runsaasti hiilihydraatteja sisältävälle ravinnolle. Kuinka on käynyt? USA:ssa 50 miljoonaa ihmistä kärsii reumasta, 58 miljoonaa verenpainesairauksista, 11 miljoonaa sokeritaudista ja 5 miljoonaa sairastaa syöpää. Liikalihavuudesta kärsii kolmannes kansakunnasta. Liikalihavien määrä lisääntyi USA:ssa 32% vuosien 1980-1991 aikana. 

Suomessa vastaavasti reumaatikkoja on puoli miljoonaa eli joka viides suomalainen, samoin verenpainetaudista kärsiviä. Sokeritautia sairastaa 120 000 ihmistä ja syöpää 70.000. Yli puolet suomalaisista on ylipainoisia. Lisäksi lasketaan, että miljoona suomalaista kärsii erilaisista allergioista ja yhtä monta  tuki- ja liikuntaelinsairauksista.  

Miksi me lihomme 
Barry Sears havainnollistaa tilannetta kysymällä, miten karjaa lihotetaan. Ei syöttämällä sille rasvaa, vaan vähärasvaista viljaa. – Samalla tavoin mekin lihomme, kun syömme liikaa hiilihydraatteja. 

Perinteiset,  pelkästään kalorien laskemiseen tai hiilihydraatteihin perustuvat laihdutusruokavaliot ovat Barry Searsin mielestä tuomittu epäonnistumaan, koska ne ovat hormonaalisesti vääriä.  

– Ne eivät ota huomioon, että ravinto on voimakkain olemassa olevista lääkeaineista. Ravintoa ei tulisi niinkään ajatella kalorilähteenä, vaan hormonien säätelyjärjestelmänä. 

Insuliinin ja glukagonin kriittinen tasapaino 
Insuliinin ja glukagonin, kahden haiman erittämän hormonin välinen kommunikaatio on kriittinen hyvinvoinnin sekä myös painonsäätelyn kannalta.  

Insuliinin tehtävä on erottaa ylimääräinen glukoosi hiilihydraateista ja ylimääräiset aminohapot proteiineista ja varastoida ne rasvaksi. Insuliini lukitsee rasvan rasvakudokseen niin, ettei elimistö enää pysty sitä käyttämään. Insuliinin biologinen vastahormoni glukagoni puolestaan panee rasvavarastot liikkeelle. Sen pääasiallinen tehtävä on vapauttaamaksasta sinne varastoitunutta glukoosia, joka pitää verensokerin tasapainossa, mikä puolestaan takaa normaalin aivotyöskentelyn. 

Insuliini siis laskee verensokerin, kun taas glukagoni palauttaa sen ennalleen. Hiilihydraatit — erityisesti korkean verensokeri-indeksin omaavat hiilihydraatit kuten leipä ja pasta sokerista puhumattakaan — laukaisevat insuliinin erityksen. Glukagonin erityksen laukaisee taas proteiini. 

Insuliinin ja glukagonin välinen kriittinen tasapaino riippuu siis ravinnon hiilihydraattien ja proteiinien välisestä suhteesta. Myös ravinnon määrällä on merkitystä, koska liiat kalorit kiihdyttävät insuliinin eritystä. Optimaalinen glukagonin ja insuliinin tasapaino on portti ihannetilaan, sillä tämä tasapaino määrää, valmistaako kehomme hyviä vai  huonoja eikosanoideja. 

Katala hiilihydraattikierre 
Mitä tapahtuu, jos syö lounaaksi suuren pasta-aterian, joka sisältää vain vähän tai tuskin lainkaan proteiineja? Insuliinin määrä nousee ja glukagonin määrä laskee. Seurauksena on, että kello kolmelta iltapäivällä pystyy tuskin enää pitämään silmiään auki. Ylimääräiset hiilihydraatit ja liian vähäinen proteiini aiheuttavat insuliinin ylituotannon. Se laskee verensokerin ja vie aivoilta sen ainoan energialähteen. Lisäksi insuliinipiikki estää  sokerin oton maksasta. 

Aivot lähettävät signaalin, joka saa elimistön kaipaamaan hiilihydraattipitoista, nopeasti energiaa antavaa ravintoa. Ateria nostaa jälleen veren insuliinipitoisuuden, ja hiilihydraattikierre on valmis. Tämä on syy makeannälkään ja jatkuvaan himoon syödä hiilihydraattipitoista ruokaa. 

Koska maksan glykogeenivarastot ovat jo täynnä, ylimääräiset hiilihydraatit varastoituvat rasvaksi. – Vaikka ihminen söisi koko ajan pelkkiä täysin rasvattomia hiilihydraatteja, lopputulos on sama kuin  olisi syönyt puhdasta silavaa, Barry Sears kärjistää. 

Onnelliset 25 prosenttia  
Näin ei kuitenkaan käy kaikille. On ihmisiä, jotka voivat syödä lähes pohjattomasti hiilihydraatteja lihomatta silti koskaan, sillä perintötekijöistä johtuen insuliinireaktiot voivat vaihdella voimakkaastikin.  

Noin 25 prosentilla väestöstä reaktiot ovat hyvin hitaat. Näiden onnekkaiden insuliiniarvot eivät kohoa läheskään yhtä nopeasti kuin muilla. Heihin hiilihydraattipitoiset laihdutuskuurit purevat.  

Toisella väestöneljänneksellä on erittäin voimakkaat insuliinireaktiot. Nämä ovat niitä, jotka kertovat lihovansa jo pelkästä ruoan näkemisestä. Loput 50 prosenttia ovat näiden kahden ääriryhmän väliltä. Jos he syövät ylimääräisiä hiilihydraatteja, veren insuliinipitoisuus nousee kuitenkin jo riittävästi aiheuttaaksen vahingon. 

Rasvaakin tarvitaan 
Rasvaa on opittu pitämään kaiken pahan alkuna, jota laihduttajan ja terveystietoisen tulisi kaikin tavoin karttaa. Barry Sears on toista mieltä: — Ravinnon rasva ei tee ihmistä lihavaksi. Ja mikä vielä tyrmistyttävämpää: ihmisen tulee syödä jonkin verran rasvaa päästäkseen eroon rasvasta. 

Rasvaa ei tosin saa syödä mielin määrin eikä mitä rasvaa tahansa. Sitä samoin kuin muitakin ravintoaineita on syötävä oikeassa suhteessa. Rasva toimii eikosanoidihormonien rakennusaineena ja ruoansulatuksessa samoin kuin kuitu eli hidastaen hiilihydraattien imeytymistä verenkiertoon. 

Rasva on myös siksi tärkeää, että se saa ruoan maistumaan paremmalta. Se myös laukaisee mahalaukussa kolekystokiniinihormonin erittymisen. Tämä hormoni välittää aivoihin viestin, että ihminen on kylläinen. 

Ihannetila muutakin kuin onnistunut painonhallinta 
Zone-ruokavalio on suhteellisen helppo ja vaatii useimmilta vain pieniä muutoksia ruokailutottumuksiin. Olennaista on, että proteiinien, hiilihydraattien ja rasvan välinen suhde on tasapainossa eli ihannealueella. Näin päästään aineenvaihdunnassa tilaan, jossa elimistö toimii täydellä kapasiteetilla.  

Tärkeää ravintoaineiden välisten suhteiden ja määrien lisäksi on ravinnon laatu, koska myös se vaikuttaa eikosanoiditasapainoon. Ravinnon on oltava täysiarvoista, mahdollisimman vähän käsiteltyä ja puhdasta. Tällaisesta ravinnosta elimistö saa kaiken tarvitsemansa.  

Tämä näkyy kaikinpuolisen hyvinvoinnin — yleisen terveydentilan — kohenemisena. Painonhallinta on luonnollinen seuraus siitä, että syö vain sen minkä kuluttaakin ja että elimistö kykenee jälleen hyödyntämään omia varastojaan oikean insuliini-glukakonitasapainon ansiosta.  

Likunta pitää ihannetilassa 
Luonnollisesti myös kuntoilu auttaa elimistöä säilyttämään ihannetilan. Samoin kuin ravinnolla myös liikunnalla on monenlaisia hormonaalisia vaikutuksia.  

Barry Sears kuitenkin korostaa, että jo varsin kohtuullinen liikunta auttaa tähän päämäärään. Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan terveydellinen maksimihyöty saadaan, kun ihminen kuluttaa liikuntaan 2000 kaloria viikossa. Sen ylittävällä määrällä ei ole merkitystä. 2000 kaloria kuluu esimerkiksi kävelemällä kuusi tuntia viikossa. Kävely on hänen mielestään muutenkin ylivoimaisesti suositeltavin liikuntamuoto. ER 

Lähde: Barry Sears: Zone — Oikeaa ruokaa oikeaan aikaan,1997.