Ratamo  

    tulehdusta lievittävä ja 
    limaa irrottava yskäyrtti

     
    Ratamot ovat iät ajat kuuluneet kansan suosimiin rohtokasveihin, joilla on - tai oikeammin sanottuna voisi olla - paikkansa myös ravintokasvina. Ratamoa on meillä kutsuttu  rauta- tai haavalehdeksi. Sillä on hoidettu haavoja ja ruhjeita, mm. hiertymiä jaloissa. Ratamon lehdet pestiin, hierottiin pehmeiksi ja laitettiin hiertymäkohtaan. Ne saatiin pysymään paikallaan kangassiteellä ja sukalla. Tuoreet lehdet vaihdettiin kääreeseen muutamia kertoja päivässä.

    Sitkeähenkinen rikkakasvi
    Ratamokasveihin (Plantaginaceae) kuuluvat meillä yleisimpinä piharatamo (Plantago major), soikkoratamo (Plantago media) ja heinäratamo (Plantago lanceolata). Piharatamo on yleinen koko maassa, heinäratamo ja soikkoratamo viihtyvät parhaiten maamme eteläisissä osissa.

    Ratamot ovat sitkeähenkisiä, vaatimattomilla kasvupaikoilla viihtyviä kasveja, joita moni pitää pelkkinä kiusallisina rikkakasveina. Ratamot ovat kuitenkin arvokkaita rohtokasveja, kuten monet muutkin rikkaruohoina pidetyt luonnonkasvit.

    Monipuolinen rohtokasvi
    Ratamoissa on tulehduksia hillitseviä aineita, mm. parkkiainetta, iridoidiglykosideja, kasvilimaa ja pektiiniä. Ratamoissa on myös bakteereja ja kouristuksia hillitseviä aineita. Ratamo rauhoittaa yskää ja irrottaa ysköksiä. Se torjuu tulehduksia ja ehkäisee bakteerien kasvua. Ratamo nopeuttaa ihosolujen  muodostumista ja rauhoittaa kutinaa. 

    Yskästä korvakipuun
    Ratamolla on erilaisia vaikutuksia, ja siksi sitä voikin käyttää moniin vaivoihin. Pääkäyttöalueena pidetään nykyisessä fytoterapiassa tulehdusta torjuvan ja ysköksiä irrottavan vaikutuksen vuoksi vilustumistautien lievitystä etenkin silloin (eli miltei aina) kun niihin liittyy hengitystievaivoja, lähinnä yskää ja käheyttä.

     Ratamoa käytetään myös korvatulehdusten tukihoitoon sivelemällä ratamouutetta (Plantago) korvalehden taakse tai laittamalla ratamouutteeseen kasteltu pumpulituppo varovasti korvakäytävän suulle. Korvatulehdukset vaativat kuitenkin aina myös lääkärissä käyntiä, eikä kotihoitoon kannata ryhtyä ennen sitä.

    Ratamo keittiössä
    Ratamoa voi käyttää ruoanlaitossa samaan tapaan kuin voikukkaa tai vaikkapa niittysuolaheinää. Lehdet sopivat hienoksi silputtuina kasviskeittoihin ja salaatteihin. Makua kannattaa alussa kokeilla varovasti.

    Katso, mistä keräät
    Ratamo on kasvupaikkansa suhteen niin vaatimaton, että se viihtyy miltei missä tahansa. Mistä tahansa sitä ei kuitenkaan pidä kerätä kuten ei muitakaan luonnonkasveja. Kasvupaikan tulisi olla mahdollisimman kaukana ajoteistä ja navetoista. Torjunta-ainein käsitellyiltä pelloiltakaan sitä ei pidä kerätä. Hoitotarkoituksiin helppokäyttöisin vaihtoehto on ratamotuorekasviuute (Plantago), joka valmistetaan bakteereja tehokkaasti tuhoavasta heinäratamosta, joka tehoaa ratamoista parhaiten keuhkoputkentulehdukseen ja yskään.

    Ratamouutetta otetaan 10-15 tippaa veden kera kolmesti päivässä. MR