Papaija (Carica papaya), joka tunnetaan myös melonipuun nimellä, kasvaa miltei kaikkialla kosteankuumilla trooppisilla seuduilla. Viljeltynä se on saatu viihtymään myös subtropiikissa.Noiden seutujen asukkaille puun terveysvaikutukset ovat jo vanhastaan tuttuja. He hoitavat puun lehdillä, hedelmillä ja siemenillä ylensyönnin seurauksia eli pahoinvointia, ummetusta, mahakipuja ja “ähkyä”.

Papaija on hontelovartinen puu, joka kasvaa jopa kahdeksan metrin korkuiseksi. Varsi on kalju, lehdet kasvavat puun latvassa, ja siksi puu muistuttaakin palmuja. Lehtien läpimitta on jopa puoli metriä. Hedelmät kasvavat ryhmissä latvuksessa juuri lehtien alapuolella. Suurimmat niistä voivat painaa jopa seitsemän kiloa. Hedelmät ovat pitkulaisia ja jonkin verran vihreiden melonien muotoisia. Hedelmäliha on keltaista, ja sen sisällä on paljon kiiltäviä mustia pieniä siemeniä. Papaijan hedelmiä syödään paljon niiden kasvualueilla, ja nykyisin meilläkin. Hedelmäviipaleita on saatavilla myös kuivattuina.

Rohdoksena käytetään raakojen hedelmien kuivattua maltoa, lehtiä ja siemeniä. Niissä on papaiiniksii kutsuttuja entsyymejä (mm. kymopapaiini A ja B, lysokyymi, kallaasi, lipaasi).

Hajottaa valkuaisaineita ja aktivoi haiman ruoansulatustoimintaa 
Papaijan entsyymien erityisominaisuus on se, että ne hajottavat valkuaisaineita ja aktivoivat haiman tuottamien ruoansulatusentsyymien toimintaa. Vaikutus on niin tehokas, että papaijan kasvuseuduilla sitkeä liha kääritään papaijanlehtikääröön mureutumaan.

Entsyymejä on eniten puun lehdissä. Alfred Vogel, joka tutustui ja ihastui papaijan terveysvaikutuksiin Perussa, vaikka piti hedelmän makua aluksi vähän totuttelua vaativana, keksi aloittaa papaijapuun lehtijauheesta valmistettujen puristeiden valmistuksen. Niillä onkin käyttöä aivan erityisesti näin vuodenvaihteen tienoilla, kun kenen tahansa on vaikeaa olla sortumatta suoranaiseen ylensyöntiin yltäkylläisten juhlapöytien ääressä.