| Valon kasvi
mäkikuisma lievittää masennusta Mäkikuisma (Hypericum perforatum) on viime vuosina saanut valtavasti huomiota, kun eri puolilta maailmaa on alkanut kantautua tietoja kasvin masennusta lievittävästä vaikutuksesta |
|
Masennuksesta on tullut suoranainen kansansairaus
varsinkin länsimaissa, ja moni masennusta poteva haluaisi löytää
vaarattoman ja sivuvaikutuksettoman lääkkeen vaivaansa. Tällainen
on tietenkin onnistunut psykoterapia, mutta jotta sillä saisi tuloksia,
on hoitoa yleensä jatkettava melko kauan. Masentunutta mieltään
ei kukaan kuitenkaan haluaisi pitkää aikaa mukanaan kantaa, sillä
onhan elämässä ongelmia ihan riittämiin ilman masennustakin!
Hypericum lievittää masennusta ilman mainittavia sivuvaikutuksia
jo parin, kolmen viikon käytön jälkeen, usein paljon nopeamminkin.
On ongelmallista määritellä
tarkkaan, mitkä aineet saavat aikaan Hypericumin antidepressiivisen
vaikutuksen. Kasvin tunnusomaisimmat aineet ovat kuitenkin naftodiantronit
eli hyperisiinit. Useissa farmakologisissa testeissä on kyetty selvittämään,
että hyperisiineillä sekä kahdella mäkikuisman sisältämällä
flavonoidilla on vaikutuksia, jotka ovat tyypillisiä trisyklisille
antidepressiiveille ja MAO- (monoamino-oksidaasi) estäjille.
Depressiota lievittävä vaikutus
saattaisi selittyä myös serotonini-reseptorien määrän
vähenemisellä, joka on todettu kliinisissä tutkimuksissa.
Kokemusperäisesti, kaksoissokkotesteissä
sekä myös vertailtaessa Hypericumia ja synteettisiä antidepressiivejä,
Hypericumin teho on todettu vakuuttavasti. Näin voidaan ilolla todeta,
että depressiivisiin mielentiloihin on löytynyt fytoterapeuttinen
rohdos, jonka teho on lähes yhtä hyvä kuin synteettisten
valmisteiden. Hypericumin etuna ovat lähes olemattomat sivuvaikutukset. Lähde: Professor
H.D. Reuter: Hypericum als pflanzliches Antidepressivum, Zeitschrift für
Phytotherapie 14, 239-254 (1993), Hippokratesverlag GmbH, Stuttgart 1993
|