Sipuliruokien
valmistus saa useimpien kyyneleet virtaamaan vuolaasti. Tästä
on vastuussa aine nimeltään tiopropionialdehydi-5-oksidi. Seuraavia
neuvoja noudattamalla sipulin pilkkomisesta tulee kyyneleetöntä
puuhaa.
|
| Sipulikeitto
1 kilo sipulia 4 rkl Merum-oliiviöljyä 2-3 Plantaforce-kasvisliemikuutiota Herbamare- tai Trocomare-yrttisuolaa timjamia rosmariinia Kuori ja suikaloi sipulit. Kuullota sipuli oliiviöljyssä paksupohjaisessa kattilassa kauniin keltaiseksi. Varo ruskistumista, sillä ruskea sipuli antaa keitolle kitkerän maun. Lisää kattilaan kasvisliemikuutiot ja vesi. Keitä keittoa hiljalleen puolisen tuntia. Jos haluat sipuleiden olevan täysin pehmeitä, keittoaika on paljon pidempi, jopa tunteja. Mausta valmis keitto yrteillä ja yrttisuolalla. Tarjoile valkosipulilla, oliiviöljyllä ja yrttisuolalla maustettujen lämpimien leipien kanssa. Leiville voi ennen kuumennusta ripotella juustoraastetta, esimerkiksi parmesaania, pecorinoa tai voimakasta vuohenmaitojuustoa. Valkosipulin ystävä voi lisätä keittoon valkosipulia. Valkosipulia rakastava voi valmistaa keiton puoliksi kelta- ja puoliksi valkosipulista tai jopa pelkästä valkosipulista, joka keitettäessä menettää polttavan makunsa. Kypsän valkosipulin maku on pehmeä.en. Haudutetut
pikkusipulit
Ruskista sipulit kevyesti oliiviöljyssä ja hunajassa. Laita sipulit uunivuokaan ja kaada päälle kasvislientä niin että sipulit peittyvät. Lisää mausteeksi timjamin oksa ja ripottele päälle Aurajuustoa. Hauduta 200 asteessa noin tunnin ajan. |