| Perinteiset
laatikot ja puurot ovat jo sellaisenaan hyvää, suositeltavaa
kotiruokaa. Pienin muutoksin niistä syntyy todella täysiarvoista
ja maittavaa tarjottavaa perinteiseen joulupöytään. Monet
niistä, esimerkiksi kaali-porkkanalaatikko, käyvät jo yksinäänkin
tuhdista arkiateriasta.
Keittiömestari Jaakko Virta suosittelee korvaamaan laatikoihin käytettävän valkoisen riisin samoin kuin puurorisinkin täysjyväriisillä. — Täysjyväriisissä on kivennäisaineita ja B-vitamiineja jopa viisin-, kuusi n-kertainen määrä valkoiseen riisiin verrattuna. Myös maku on aivan toista. Esimerkiksi hitaasti uunissa haudutettu riisipuuro vie kielen mennessään. Hän muistuttaa, että täysjyväriisi kypsyy hitaammin kuin tavallinen riisi. Vedessä yön yli liottaminen nopeuttaa huomattavasti esimerkiksi laatikoihin tai risottoihin käytettävän riisin kypsennystä. Hän suosittelee riisin kypsyttämistä höyryttämällä tai tai kasviliemessä hauduttamalla. Höyrytettäessä riisistä tulee herkullisen irtonaista, kun lorauttaa sekaan silloin tällöin hiukan oliiviöljyä. Riisi kannattaa maustaa Herbamarella vasta aivan loppuvaiheessa. Tervetullutta kevennystä ruokiin saa korvaamalla kolesterolipitoiset kermat ja voin oliiviöljyllä. Yhä useammalle maidottomaan ruokavalioon siirtyneelle riisi- ja soijamaidot tarjoavat käyttökelpoisen vaihtoehdon. Eikä maitoa tai kermaa edes joka paikkaan tarvita; useimmiten kasviliemi ja oliiviöljy riittävät antamaan ruoalle täyteläisen maun. Riisipuuron kanssa nautittavaksi hän on kehittänyt todella herkullisen kiisselin, joka on saanut osuvasti nimekseen Onnellisen vatsan kiis-seli. — Sen pohjana on Biottan Onnellinen vatsa -luumu-hedelmäjuoma. Tämä juoma on laiskan suolen hellävaraiseen aktivointiin tarkoitettu funktionaalinen elintar-vike, Jaakko selvittää hauskaa nimeä. Hyvä vinkki on lisätä kuumaan kiisseliin jäisiä pakastemarjoja. — Esimerkiksi mustaviinimarjat sopivat siihen erinomaisesti, mutta toki voi käyttää muitakin omasta pakasteesta löytyviä marjoja. Kannattaa kokeilla! Juhla-aikaan tulee väkisinkin syödyksi tavallista enemmän suolaisia ruokia kuten silliä, lohta, leikkeleitä ja juustoja, jotka nekin ovat yllättävän suolaisia. Suolansaantia kannattaa rajoittaa esimerkiksi välttämällä suolan lisäämistä keitinvesiin ja käyttämällä suolan sijasta runsaasti yrttimausteita, hän neuvoo. |
| Kaali-porkkanalaatikko
(4 annosta) 3 dl Vogelin luomutäysjyväriisiä 6 dl vettä 1 tl Herbamarea keitinveteen 600 g kaalia 200 g porkkanaa 1 iso sipuli 0,5 dl Merum-oliiviöljyä 4 dl Plantaforce kasvislientä 1 dl siirappia 1 rkl Vogelin Voimakasta Yrttimausteseosta Herbamarea maustamiseen Hauduta täysjyväriisi Herbamarella maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli, suikaloi kaali ja raasta porkkanat. Hauduta ainekset padassa oliiviöljyssä puolikypsiksi. Sekoita keskenään täysjyväriisi ja kaali-porkkana-sipuliseos. Lisää kasvisliemi ja mausteet. Halutessasi voit vielä lisätä seokseen hiukan oliiviöljyä. Sekoita hyvin. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista uunisa 200 asteessa noin puolitoista tuntia. Tarjoile puolukkasurvoksen ja etikkapunajuurien kanssa. Sienipyörykät
Jauha ryöpätyt sienet lihamyllyssä tai teholeikkurissa. Sekoita sieniin korppujauho ja seisota taikinaan hetken aikaa. Yhdistä kaikki aineet tasaiseksi massaksi ja tarkista maku. Ohenna kermalla tai soijamaidolla, jos seos tuntuu liian paksulta. Pyörittele taikina palloiksi ja ruskista runsaassa oliiviöljyssä. Uunissa
haudutettu täysjyväriisipuuro
Huuhtele täysjyväriisi ja kumoa oliiviöljyllä voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle merisuolalla maustettu maito tai soijamaito. Puuroa haudutetaan pari tuntia tai kunnes riisinjyvät ovat sopivasti pehmenneet. Lisää välillä nestettä, jos puuro uhkaa kuivua liikaa. Löysähkö puuro on kiinteää maukkaampaa. Tarjoa puuron kanssa perinteistä rusinasoppaa, jonka voit valmistaa vaihteeksi alla olevan kiisselireseptin mukaan. Onnellisen
vatsan kiisseli
Lämmitä mehu kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää rusinat ja omenakuutiot. Makeuta tarvittaessa hunajalla. Saosta mehu vesitilkkaan sekoitetulla perunajauholla ja anna kiehahtaa. Vie kiisseli kylmään jäähtymään. ER |