Pääkirjoitus Hyvä lukija
Aloitamme uuden vuoden juhlan merkeissä, sillä lehtemme perustajan Alfred Vogelin syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 100 vuotta. Monelle suomalaiselle juuri Alfred Vogel on ollut oppi-isä, joka on herättänyt kiinnostuksen luonnonmukaiseen terveydenhoitoon ja varsinkin kasvilääkintään.
1960- ja 70-luvuilla Alfred Vogel teki useita esitelmämatkoja Suomeen. Samoihin aikoihin hänen maailmanlaajuiseksi best selleriksi noussut teoksensa, Luonto, paras lääkitsijä, käännettiin suomeksi. Useilla kielillä jo aiemmin ilmestynyt A. Vogelin Terveydenhoitouutiset alkoi ilmestyä suomeksi vuonna 1968.
Lukuisilla vierailuillaan Suomeen Alfred Vogel tutustui terveysalan vaikuttajiin ja ystävystyi mm. suomalaisen kansanlääkinnän asiantuntijan, professori Toivo Rautavaaran kanssa.
Kuollessaan 94-vuotiaana vuonna 1996 hän jätti jälkeensä kansainvälisen yritysryhmän perintöään vaalimaan. Keskeistä hänen ajattelussaan oli luonnon ja luonnonmukaisuuden kunnioittaminen. Luonnonsuojelijana ja luomuviljelyn puolesta puhujana hän oli hyvinkin puoli vuosisataa edellä aikaansa. Ajatuksiaan hän teki tunnetuksi laajassa kirjallisessa tuotannossaan.
Merkittävimmän elämäntyönsä Alfred Vogel suoritti modernin kasvilääkinnän kehittäjänä. Niinpä juhlavuoden ensimmäisen lehtemme teemana onkin kasvilääketiede. Alan asiantuntijat kertovat fytoterapian eli mietojen rohtokasvien käytöstä ja merkityksestä terveydenhoidossa. Aloitamme myös sarjan, jossa käsitellään modernin fytoterapian keskeisimpiä rohtokasveja.
Sairauksien ennalta ehkäisyyn elämäntapojen ohella ei juurikaan ole varsinaisia lääkkeitä. Asiantuntijoiden mukaan miedoista rohtokasveista eli fytoterapeutikoista tällaisia kuitenkin löytyy. Tervetuloa mukaamme tutustumaan mahdollisuuksiin, joita luonto edelleenkin meille tarjoaa.
Elisa Rosenberg
Päätoimittaja