Kasvilääkintää käsittelevä artikkelisarja, osa 16
Mäkikuisman rohdoskäyttö
 

Maailmassa on kaiken kaikkiaan noin 370 mäkikuismalajiketta, niistä 60 on eurooppalaisia. Kuitenkin ainoa hyväksytty lajike, jota voi käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin, on Hypericum perforatum. Sen vihreissä lehdissä näkyy valoa vasten katsottuna lehtien läpi ulottuvia pisteitä. Niistä kasvi on saanut toisen nimensä perforatum. Lehtien reunoilla ja jonkin verran myös muualla lehdissä on mustia öljyrauhasia. Koska mäkikuisman vaikutusalue on erittäin laaja, sitä käytetään kasvilääkinnässä moniin tarkoituksiin. Perinteisessä kansanlääkinnässä tavanomaisia mäkikuisman käyttömuotoja olivat tee, tinktuura ja jo antiikin ajoista lähtien arvostettu johannis- eli mäkikuismaöljy. Teetä sisäiseen rauhattomuuteen ja pelkoon Teetä mäkikuismasta valmistetaan kaatamalla kattilaan teemukillinen kylmää vettä kahdelle teelusikalle pilkottua mäkikuismaa. Seos kuumennetaan ja sen annetaan kiehua kolmesta viiteen minuuttiin, minkä jälkeen juoma siivilöidään. Jos lääkäri on määrännyt teetä tietyn pituisena kuurina, juodaan sitä yleensä muutamia viikkoja kahdesti tai kolmesti päivässä. Teetä voi valmistaa toisellakin tavalla. Kuppiin laitetaan 1­2 teelusikallista mäkikuismaa. Päälle kaadetaan kupillinen kiehuvaa vettä, ja juoman annetaan hautua noin viisi minuuttia. Siivilöidään. Juomaa juodaan pelkotilojen ja sisäisen rauhattomuuden lievittämiseksi lämpimänä aamuisin heti herättyä ja illalla ennen nukkumaanmenoa tyhjään vatsaan pieninä kulauksina ainakin neljän viikon ajan. Jälkimmäisellä tavalla valmistettu tee maistuu miellyttävämmältä kuin keitetty. Sitä taas useimmiten siedetään paremmin, koska siinä on vähemmän parkkiaineita. Sebastian Kneipp, tunnettu saksalainen luonnonparannusmenetelmien kehittäjä, kertoi hyvistä tuloksista hoidettuaan vuoteenkasteluongelmaa mäkikuismateellä. Alfred Vogel raportoi samantyyppisistä menestyksistä, tosin hänen suosittelemassaan teessä oli mäkikuisman lisäksi siankärsämöä ja kehäkukkaa. Mäkikuismaöljyä haavoihin ja palovammoihin Saksalaisella kielialueella värinsä vuoksi myös punaöljyksi kutsuttua mäkikuisma- eli johannisöljyä käytetään sisäisesti esiintymispelkoon ja muihin jännitystilanteisiin liittyvän ripulin hoitoon. Koska kasvi on miedosti antibioottinen, voi johannisöljyllä lievittää myös mahan ja suoliston vaivoja ja infektioperäisiä ripuleita. Ulkoisesti öljy sopii iho-ongelmiin, pieniin haavoihin, ruhjeisiin, lihassärkyjen ja ensimmäisen asteen palovammojen hoitoon (mutta vasta pakollisen kylmävesihaudonnan jälkeen). Alfred Vogel suosittelee mäkikuismaöljyä vauvojen ihonhoitoon, imettävien äitien rintoihin, suonikohjuisiin sääriin, ihottumiin ja yhdessä lämpöpakkauksen kanssa hermo- ja reumakipujen sekä kylmän aiheuttamien särkyjen lievitykseen sekä yleisesti suojaavaksi ja ravitsevaksi ihonhoitoöljyksi varsinkin silloin, kun ihoverenkiertoa ja ihon uusiutumista on syytä aktivoida. Sisäisesti mäkikuismaöljyä (tässä puhutaan Bioforcen auringonkukkaöljypohjaisesta öljystä) voi ottaa teelusikallisen kahdesti päivässä mahan limakalvoärsytyksen, ns. mahakatarrin lievitykseen. Lääkäritutkimuksia ei kuitenkaan pidä unohtaa! Johannisöljy sopii lievien auringonpolttamien hoitoon viilentävien rahka- tai luonnonjugurttikääreiden jälkeen. Öljyn voi varovasti sivellä iholle tai kostuttaa sillä ihoa ärsyttämättömän kankaan ja laittaa sen palaneelle ihoalueelle. Pahasti auringon polttaman ihon hoitaminen kuuluu kuitenkin lääkärille. Vogel´s Gesundheitsnachrichten, Serie Phytotherapie und Frischpflanzenverarbeitung nach A. Vogel, suom. M. Rajala