Yrttiterapeutti Henriette Kress

Kohonnut verenpaine on elintasotauti
 
Kuva 1 Korkea verenpaine ei ole tauti, vaan se on oire, jonka syyt kannattaa etsiä - ja korjata.
Normaali verenpaine on 120/80. Ensimmäinen numero kertoo veren paineesta sydämen supistuessa ja veren määrän ollessa verisuonissa korkeimmillaan (systolinen paine). Toinen numero kertoo veren paineesta sydämen rentoutuessa ja veren määrän verisuonissa ollessa matalammillaan (diastolinen paine). Verenpaine on kohonnut, jos se on 140/90, ja korkea jos se on 160/90 tai sitä korkeampi; naisilla on hieman miehiä matalampi verenpaine.

Verenpaine on korkeimmillaan illalla työpäivän jälkeen, ja matalimmillaan yöllä. Stressi saa liikettä sykkeeseen, joka nostaa verenpainetta; toisaalta väsymys ja uupumus saavat sydäntä lyömään hitaammin, jolloin verenpaine laskee.

Aidosti korkea verenpaine - ei siis valkotakin suorittaman mittauksen aiheuttamasta jännityksestä kohonnut - on riskitekijä, sillä kohonnut verenpaine voi vaurioittaa sydäntä ja suurempia laskimoja. Seurauksena voi olla mm. sydänkohtaus tai aivoverenvuoto.

Miksi verenpaine nousee?
Noin kymmenesosalla väestöstä kohonnut tai korkea verenpaine johtuu fyysisestä sairaudesta. Muilla verenpaine on elintasotauti. Tätä elintasotautia poteekin sitten yli 60-vuotiaista jo noin kolmasosa.

Elintasoverenpaineen tärkeimpiä tekijöitä ovat stressi, suola, ylipaino, liikunnan puute ja metabolinen oireyhtymä ("Syndrome X").

Stressin aiheuttamasta korkeasta verenpaineesta saa aivan kouriintuntuviakin oireita. Ystävälläni on likinäkö, lasien vahvuus -2. Mutta kun hän sai ensimmäisen lapsensa, ja pian toisenkin, näkö huononi aika nopeasti -4:ään. Kaksiviikkoisella liikematkalla uudet lasit aiheuttivat yllättäen päänsärkyä, koska olivat liian vahvat. Vanhat varalasit sen sijaan sopivat mainiosti.

En nyt neuvo heittämään muksuja mummolaan muutamaksi vuodeksi. Mutta jos saa noinkin paljon paineita siitä, että lapset ovat lapsia, voisi kokeilla vaikkapa kauranversouutetta. Se auttaa suhtautumaan asioihin rennommin.

Kauranversouute auttaa työnkin aiheuttamaan stressiin. Työpaikalla tärkeä apuväline stressin vähentämiseen on myös hyvä viikkosuunnittelukalenteri tehtäväluetteloineen, sillä jos on kova stressi, muisti alkaa pätkiä. Ja kun kerran on työn touhussa unohtanut jotakin tärkeää, huoli tämän toistumisesta stressaa kahta kauheammin.

Adrenaliini lisää stressiä entisestään. Adrenaliinia saa vähennettyä jättämällä sekä kofeiinit että tupakan. Helppo sanoa, mutta vaikeampi toteuttaa. Sekä kahvin että tupakan kohdalla tärkeintä on luja tahdonvoima.

Suola liittyy korkeaan verenpaineeseen siten, että sen sisältämän natriumin poistamiseen kehosta tarvitaan myös kaliumia. Sitä taas on suolan syöntiin verrattuna ruokavaliossamme aivan liian vähän. Kun natriumia on liikaa, elimistö pidättää enemmän vettä. Ja kun vettä on paljon, sitä pitää lykätä jonnekin. Verisuonet ovat varastointiin oiva paikka, ja verenpaine alkaa nousta. Yksinkertaista, eikö?

Lääkäreiden määräämät nesteenpoistolääkkeet (diureetit) ovat yleensä niin vahvoja, että ne pakottavat munuaiset poistamaan vähäisiä kaliumvarastojakin natriumin ja veden mukana. Siksi lääkärit määräävät myös kaliumia diureettien yhteydessä ja ovat kauhuissaan siitä, ettei yrttipuolella näin tehdä.

Parhaat fytoterapeuttiset korkeaan verenpaineeseen käytetyt nesteenpoistajat sisältävät jo itsessään kaliumia, mistä syystä sitä ei tarvitse erikseen lisätä. Nämä diureetit ovat voikukka (lehti tai juuri), sikuri (lehti tai juuri), takiainen (lehti tai juuri) ja juolavehnä (juuri). Myös kultapiisku on tehokas diureetti, mutta sen ohella olisi hyvä juoda esimerkiksi tomaattimehua riittävän kaliumin saannin varmistamiseksi.

Ellei suolan käyttöä saa riittävästi vähennettyä, suolan syönnin haittoja voi pienentää syömällä kaliumpitoisia ruokia, mm. tomaatteja ja sitrushedelmiä. Myös erilaiset yrttisuolasekoitukset auttavat vähentämään tavallisen ruokasuolan käyttöä.

Jos suolan jättää tyystin pois eikä syö minkäänlaisia kaupan ruokia, vaan tekee leivästä lähtien kaiken ruoan itse, nestetasapaino horjuu toiseen suuntaan. Lisäksi ruokasuolan jodi jää saamatta. Seurauksena voi olla jodin puutteesta aiheutuvaa kilpirauhasen vajaatoimintaa liikakasvuisen kilpirauhasen kera.

Lihavuus voi olla itseaiheutettu tai jonkun muun ongelman oire. Jos syöt kuin varpunen (seitsemän kertaa painosi verran päivässä) ja liikut lähinnä jääkaapin ja sohvan väliä, on luonnollista että olet lihava.

Lihavuus voi olla myös merkki kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Lääkärit kehottavat liikkumaan, mutta et kertakaikkiaan pysty lähtemään yhtikäs minnekään, kun vihdoin ja viimein pääset töistä kotiin.

Lihavuus voi myös olla seurausta metabolisesta oireyhtymästä. Metabolinen oireyhtymä vaikuttaa taas kilpirauhaseen, sillä se voi aiheuttaa näennäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa, kun liian suuri määrä insuliinia veressä estää kilpirauhasen T4 -hormonia muuttumasta T3 -hormoniksi, mikä saa normaalin kilpirauhasen näyttämään vajaatoiminnalliselta.

Liikunnan puute on yksi osatekijä kohonneeseen verenpaineeseen. Jo viiden sohvaperunapäivän jälkeen maksan solut alkavat vastustaa insuliinia, mikä vaikuttaa mm. lihavuuteen, virkeyteen ja veren rasva-arvoihin. Kun veressä on liikaa triglyseridejä (siis rasvoja), tarvitaan enemmän nestettä, mikä taas kohottaa verenpainetta. Veren kohonneet rasva-arvot vaikuttavat myös verisuonien plakin muodostumiseen.

15 minuuttia hikijumppaa päivässä tai 30 minuutin reipas kävely ulkona on erittäin terveellistä. Se vaikuttaa sekä maksan sokeritasapainoon että tämän kautta myös lihavuuden, aikuis-iän diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän ehkäisyyn.

Kaupan päälle voit vielä ulkoillessasi seurata luonnon kulkua ja ihailla lumista maisemaa, kevään ensivihreyttä, kesän perhosia ja syksyn ihanan raikkaita värejä. Toki silloin tällöin voi sataa, ja joskus voi tuulla kovaakin. Vanha totuus on kuitenkin, ettei ole huonoa säätä, on vain säähän sopimaton vaatetus. Ellet saa lähdetyksi lenkille yksin, ota naapuri kaveriksi, hänkin kaipaa liikuntaa. Muunkinlainen liikunta käy, kunhan saa hikeä pintaan ainakin 15 minuutiksi päivässä.

Himoliikkujan taas kannattaa hieman rentoutua, muuten paikat saattavat mennä liiankin kireiksi.

Metabolinen oireyhtymä uusi kansantauti
Pohjois-Amerikassa jo 60 prosenttia väestöstä arvellaan kärsivän metabolisesta oireyhtymästä. Toivottavasti luvut meillä ovat vielä alhaisemmat, mutta se joko jo on tai siitä on tulossa meilläkin kansantauti.

Metabolisesta oireyhtymästä ja sen aiheuttamasta korkeasta verenpaineesta erektiovaikeuksineen kaikkineen pääsee jo viikossa sitkeällä ruokavalion muutoksella, liikunnalla ja ravintolisillä.

Jotta pääsisi metabolisesta oireyhtymästä, pitää yhtaikaa lisätä puuttuvia lisäravinteita. Syö päivittäin:

  • 60 mg sinkkiä
  • 800 mg magnesiumia
  • 600-800 µg kromia
  • B-vitamiineja
  • antioksidantteja kuten esim. C- ja E-vitamiineja tai vaikkapa mustaherukkaa tai mustikkaa
  • 500-4000 mg l-karnitiinia
  • 1 g tai enemmän kala- tai kalanmaksaöljyä päivässä tai 2-3 rasvaisesta kalasta tehtyä ateriaa viikossa.
Lähteä liikkeelle: liikunnan pitäisi olla lihaksia rakentavaa, samankaltaista työtä jota isoisämme ja isoäitimme tekivät joka päivä. 30 minuutin reipas kävely riittää, kunhan siihen sisältyy ylämäkiäkin.

Noudattaa vähähiilihydraattista ruoka-valiota: ei leipää, perunoita, pastaa, riisiä, sokeria, hunajaa. Paljon vihanneksia, proteiinipitoisia papuja (ei linssejä, ei kikherneitä), lihaa, kalaa.

Tällä tiukalla kokonaisuudella saa tuloksia jo viikossa - verenpaine laskee, neste poistuu kehosta, ei ole enää ruokahimoja, jaksat paremmin ja älyät asioita nopeammin.

Pidemmän päälle huomaat myös painon tippuvan pari kiloa kuukaudessa. Siirtyminen vähähiilihydraattiseen ruokavalioon on vaikea, mutta lisäravinteet ja maapähkinävoi auttavat pääsemään ensimmäisten parin viikon yli, minkä jälkeen meno helpottuu huomattavasti.

Yrttejä verenpaineen alentamiseen
Yleisin verenpaineeseen käytetty yrtti on orapihjalan marja tai kukkiva oksa. Orapihlaja (Crataegus) vahvistaa sekä itse sydäntä että verisuonia. Ellei vielä syö sydän- tai verenpainelääkkeitä, mutta verenpaine on koholla, kannattaa ilman muuta käyttää orapihlajaa säännöllisesti. Se alkaa vaikuttaa vasta noin 3-4 viikon säännöllisen käytön jälkeen; ei siis kannata odottaa ihmeitä heti.

Jos jo syö lääkkeitä, niitä voi kenties vähentää tai kokonaan poistaa orapihlajan avulla, mutta siihen tarvitaan lääkärin valvovaa silmää. Lääkärille kannattaa selittää, että orapihlaja on positiivinen inotrooppi, kronotrooppi sekä dromotrooppi ja negatiivinen batmotrooppi. Tähän lääkäri nyökkäilee tietävän näköisenä ja sanoo "kuulostaa hyvältä" - ja toivottavasti tukee sinua orapihlajan käytössä.

Jos sinulla ei ole sydän- tai verisuonilääkitystä, orapihlaja sopii aina, paitsi jos sinulla on hidas syke, alle 50 lyöntiä minuutissa. Orapihlaja hidastaa sykettä entisestään, eikä se välttämättä ole hyväksi.

Toinen erittäin hyvä yrtti on valkosipuli, ja hyvä uutinen on, että valkosipuli suojaa verisuonia myös keitettynä. Kaikki joukolla kynsilaukkaa syömään! Ja jos sitä syö porukalla, ei hajuhaittojakaan huomaa.

Hajuhaitoista puheen ollen, niistä pääsee syömällä 2-3 kynttä raakaa valkosipulia päivässä. Parin viikon päästä et enää haise - siis valkosipulilta. Läheskään kaikkien vatsa ei tosin kestä raakaa valkosipulia.

Varmin keino välttyä hajuhaitoilta on nauttia valkosipuli kapseleina (Allisan). Sipuli ajaa tässä aika pitkälle saman asian kuin valkosipulikin. Syö jotakin sipulia päivittäin, mieluiten kypsytettynä, niin verisuonet kiittävät.

Muita korkean verenpaineen alentajia
Länsimaalaisessa ruokavaliossa on sydäntä ja verenkiertoa ajatellen aivan liian vähän magnesiumia. Riskipotilas voi välttää jopa sydänkohtauksen ottamalla 800-1200 mg magnesiumia päivässä 4-12 viikon ajan.

Magnesiumin imeytymiseen tarvitaan myös kromia, mangaania, sinkkiä sekä B-vitamiinejä. Hyväksi olisi myös gramma tai enemmän kalanmaksaöljyä päivässä tai 2-3 kala-ateriaa viikossa.

Pellavansiemenöljy ei valitettavasti toimi läheskään yhtä hyvin kuin kalaöljyt - pahoitteluni kasvissyöjille. Jos yrittää saada pellavansiemenöljyn alfalinoleenihaposta verenkierrolle tarpeellisia omega-3 rasvahappoja, pitää jättää omega-6 öljyt täysin pois. Pitää myös ottaa tarpeeksi paljon äsken mainitsemiani lisäravinteita; silloinkin vain 6 % pellavansiemenöljyn alfalinoleenihaposta muuttuu eikosapentaeenihapoksi, ja vain 3 % muuttuu dokosaheksaeenihapoksi. Kalaöljyt peittoavat nämä luvut mennen tullen.

Ja muista myös liikkua!

Muita verenpaineongelmia

Matala verenpaine
Monien verenpaineeseen vaikuttavien yrttien vaikutus perustuu siihen, että ne vahvistavat munuaisia. Tällaisia ovat mm. nokkosen siemenet. Niitä kannattaa kerätä, kun siemenet roikkuvat suoraan alaspäin. Siemenet kuivataan ja painellaan sihdin läpi, jotta poltinkarvat menisivät rikki. Siemeniä nautitaan 1 rkl päivässä, vaikkapa puuron päällä. Samaan tarkoitukseen sopii myös luontaistuotekaupoista saatava nokkosuute ja ruusujuuri. Alfred Vogel neuvoo ottamaan matalaan verenpaineeseen siitepölyvalmisteita, porkkanamehua ja merilevätabletteja (Kelpasan).

Heikko verenkierto
Verenkiertoon saat lisää vauhtia kun lähdet liikkeelle. Ellei säännöllinen liikkuminen ole mahdollista, käytä kuumia mausteita sekä sisäisesti että ulkoisesti: cayennepippuria, inkivääriä, sinappia, pippuria, valkosipulia, tuoretta piparjuurta jne. Myös kurkuma vahvistaa verenkiertoa,vaikka se onkin miedonmakuinen. Käytä näitä reippaasti ruoanlaitossasi.

Voit käyttää mausteita myös ulkoisesti. Tee vaikkapa yrttiöljyä: laita jauhettua inkivääriä, sinappia ja cayennepippuria öljyyn, anna hautua 14 päivää. Siivilöi öljy suodatinpussin läpi, pullota ja liimaa pulloon nimilappu. Käytä öljyä ulkoisesti mm. kylmiin jalkoihin ja käsiin. Varo hieromasta silmiä mausteöljyisillä sormilla!

Heikon verenkierron tuomat sääri- ja makuuhaavat saa pois kehäkukkasalvalla. Ota kehäkukkaa myös sisäisesti. Kun haavat ovat parantuneet, sivele iholle säännöllisesti tulista mausteöljyä. Ellet voi tai halua tehdä omia mausteöljyjä, voit luontaistuotekaupasta hakea verenkiertoa elvyttäviä voiteita, mm. tiikeribalsamia.

Turvonneet nilkat
Turvonneet nilkat voivat johtua kolmesta syystä:
1) siitä, ettei sydän enää jaksa toimia täydellä teholla. Ellet vielä syö sydänlääkkeitä, suosittelen orapihlajaa. Ellei se tuota tulosta parin kuukauden kuluessa, on syytä mennä lääkäriin.
2) metabolisen oireyhtymän tuomasta nestelisästä
3) siitä, ettei maksa enää jaksa käsitellä kaikkea sille tuotavaa materiaalia. Syy löytyy monesti ruokavaliosta. Syötkö ehkä jotakin, jolle tietämättäsi olet allerginen? Vahvista maksaasi tällöin maarianohdakkeella, voikukalla ja latva-artisokalla (Boldocynara), ja jätä ärsyttävät ruoat pois ruokavaliostasi.

Henriette Kress