Kotitalousopettaja, KM Anu KärkkäinenKevyesti kesään - herkutellaan vihanneksilla
![]()
Kun huhtikuu alkaa lähestyä loppuaan ja lumet väistyvät, tulee meidän perheen pienimmille (ja vähän isommillekin) kova hinku päästä ulos syömään. Siis sananmukaisesti ulos; asumme omakotitalossa ja pihassamme on katos, jota kutsutaan kesäkeittiöksi. Valtaosa kesän ruoista valmistetaan ja myös nautitaan siellä.Lasten suurinta herkkua ovat tietysti erilaiset letut ja niiden täytteet. Vanhemmat nautiskelevat kaikesta grillattavasta, kuten mehevistä ja maukkaista kasvisvartaista. Keräsin tähän herkkuhetkeen sekä lapsille että vanhemmille sopivia kesäruokia, joilla on mahdollista korvata perinteiset grilliruoat ja retkieväät.
Oona-tyttäreni täytti juuri kuusi vuotta ja haluaa jo valmistaa helpompia ruokia itse. Nyt harjoitellaan sunnuntaiaamuisin pannukakkutaikinan tekoa. Ohje on alun perin naapurin Otto-sedältä, mutta mukaeltu meidän perheen makuun ja raaka-aineita on vaihdettu terveellisimmiksi.
Valkoista sokeria ja jauhoja en käytä ruoanvalmistuksessa ollenkaan. Täysruokosokerissa on kaikki ravintoaineet tallella ja upea aromi; kannattaa kokeilla. Tämä herkku sopii aamiaiseksi tai jälkiruoaksi:
Mustikkapannukakut
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat kevyesti ja lisää öljy, maito sekä melassi. Yhdistä nesteet kuiviin aineisiin nopeasti. Taikina saa jäädä kokkareiseksi, sitä ei saa sekoittaa liikaa! Lisää mustikat vasta juuri ennen paistamista.
- 1 dl kokojyvä- tai grahamjauhoja
- 2 dl hiivaleipäjauhoja
- 1 tl merisuolaa
- 3 rkl täysruokosokeria
- vajaa 2 tl leivinjauhetta
- 1-2 kananmunaa
- 3 rkl Merum-oliiviöljyä
- 2-3 dl maitoa tai es. soijajuomaa
- 2 rkl melassia (tai siirappia)
- 1-2 dl mustikoita
Paista taikinasta pannulla noin 10 cm kokoisiksi pannukakkuja. Tarjoa aidon vaahterasiirapin ja marjojen kera.
Herkullista kasvisgrillattavaa
Kesällä on ihanaa grillata! Kasvisgrillattavat vaan ovat melko vähissä. Ravinto- ja luontaishoitajaksi opiskeleva Susanna Kastelberg on suunnitellut kasvisvartaat Perheniemen opistolla opetuskeittiössä, jossa opetan kasvisruoanvalmistusta ravinto- ja luontaistietouden linjalla. Tarkoituksena oli kehittää jotakin mehevää ja todella herkullista vaihtoehdoksi makkaran ja lihan grillaamiselle.Ohje on monitahoinen, mutta siitä ei ole välttämätöntä tehdä kaikkia osioita samalla kertaa. Voit valmistaa esimerkiksi täytetyt kirsikkatomaatit ja täyttää loppuvartaan vaikka paprika- ja kesäkurpitspaloilla.
Jos kuitenkin päädyt valmistamaan ohjeen kaikki kolme osiota - marinoidut herkkusienet ja tofut sekä täytetyt kirsikkatomaatit kesäkurpitsakäärössä - lupaan, että et tule pettymään. En ole koskaan aikaisemmin saanut yhtä maukkaita ja mehukkaita vartaita! Ja sateen sattuessa vartaat voi valmistaa myös pannulla liedellä.
Susannan kasvisvartaat
Laita vartaaseen vuoron perään herkkusieniä, tomaatteja, tofua ja paprikapaloja. Kääntele vartaita paistamisen aikana ja valele marinointiliemillä, mikäli niitä on jäänyt yli. Näin saat mehukkuuden säilymään grillauksen ajan.Tarjoa lisukkeena Plantaforce-kasvisliemessä kypsennettyä täysjyväriisiä. Tarvitset siis vartaita varten
Marinadi herkkusienille:
- Marinoituja herkkusieniä
- Täytettyjä kirsikkatomaatteja kesäkurpitsakäärössä
- Erivärisiä paprikapaloja
- Marinoitua kovaa tofua
- Varrastikkuja (jos käytät puisia tikkuja, ne kannattaa liottaa vedessä parin tunnin ajan, että eivät syty palamaan grillattaessa)
- 2 dl maustamatonta jogurttia
- 2 rkl Merum-oliiviöljyä
- 1 rkl sitruunamehua
- 2 rkl Kelpamare maustenestettä
- 1 rkl hienonnettua laakerinlehteä
- 1 rkl timjamia
- 3-6 valkosipulin kynttä (maun mukaan)
- ripaus Herbamare yrttisuolaa
- 450 g pieniä herkkusieniä
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Poista herkkusienistä kannat, mutta säästä ne myöhempää tarvetta varten. Laita sienet marinadiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi.
Täytetyt kirsikkatomaatit
Kasviskaviaari:
Keitä linssit kypsiksi vedessä (n.20 min). Mausta. Jos käytät kasviskaviaaria ruuan lisukkeena tai vaikkapa lettujen täytteenä, voit hauduttaa joukkoon silputtua sipulia ja valkosipulia.
- 1 1/2 dl mustia Beluga-linssejä
- 1 1/2 dl vettä
- 2 rkl Merum-oliiviöljyä
- (punaviinietikkaa)
- Herbamare yrttisuolaa, valkosipulia, basilikaa
Marinoidut kesäkurpitsasiivut ja tofupalat:
Vedä juustohöylällä kesäkurpitsasta ohuita ja pitkiä siivuja. Laita kulhoon öljyä, Kelpamarea ja vettä sekä kurpitsasiivut. Anna maustua noin tunnin ajan. Samassa liemessä voit marinoida suurehkoiksi paloiksi kuutioidut tofut. Valmiiksi marinoitua tofuakin on saatavilla jos haluaa helpottaa työmäärää.
- 1 keskikokoinen kesä-kurpitsa
- Merum-oliiviöljyä
- Kelpamare maustekastiketta
- vettä
- pkt kovaa tofua
Poista kirsikkatomaateista sisus. Sisuksen ja herkkusienien jalat voi hakata hienoksi silpuksi ja lisätä kasviskaviaariin, jolloin ne tulevat hyödynnetyiksi. Täytä tomaatit kasviskaviaarilla. Kiedo kesäkurpitsaviipale tomaatin ympärille ja pujota vartaaseen.
Peruna-oliivisalaatti
Perunasalaatti kuuluu ehdottomasti kesäpöytään. Rakastan perunasalaattia, mutta en pidä maustekurkusta. Nyttemmin olen opetellut syömään hapatettua kurkkua, mutta koska sitä ei ole aina ollut saatavilla, päätin kehitellä ohjeen, jossa sitä ei tarvita. Tämä salaatti hupenee helposti, ja lapset saavatkin olla tarkkoina, ettei äiti syö yksin koko salaattia!Salaatti sopii myös kevyeksi lounaaksi tai vaikkapa vartaiden ja riisin kera tarjottavaksi.
Ainekset sekoitetaan nopeasti keskenään ja lisätään hyvin maustettu kastike.
- 3-4 dl keitettyjä perunoita kuutioina
- 3 dl pieniä voikukanlehtiä silputtuna
- 1 dl mustia oliiveja renkaina tai pieninä paloina
- 2 omenaa kuutioituna
Kastike:
Valmistan itse majoneesin oliiviöljystä ja kevennän sitä kermaviilillä tai Bulgarian jogurtilla. Jos haluat kevyemmän kastikkeen, käytä kevytkermaviiliä ilman majoneesia. Kastike maustetaan sitruunamehulla, mustapippurilla, Herbamare-yrttisuolalla sekä basilikalla, oreganolla ja timjamilla.Myös oliivien lientä voi lorauttaa mausteeksi mukaan.
Nokkosmuurinpohjaletut
Lapseni eivät pidä kypsennetyistä tomaateista eikä herkkusienistä, vaikka raakoina molemmat maistuvatkin. Ihanat kasvisvartaat jäävät siis lapsilta syömättä. Niiden sijaan he haluavat ehdottomasti lettuja. Lettutaikinaa vaihtelen aina sen mukaan, mitä milloinkin on tarjolla. Nyt on nokkosten aika!
Valmista taikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Jätä odottamaan ja lähde keräämään nokkosia.
- n. 3 dl kivennäisvettä
- 2 dl kermaviiliä tai Bulgarian jogurttia
- 2 munaa
- 1 dl hiivaleipäjauhoja
- 0,75 dl tattarijauhoja
- 0,75 dl ohrajauhoja
- 1 tl Herbamare-yrttisuolaa
- 1 tl valkopippuria
- reilu 1 dl silputtua, ryöpättyä nokkosta
Kerää puhtaalta paikalta tuoreita nokkosen versoja tai lehtiä. Muista, että nokkonen kerää itseensä nitraattia, joten kompostien ja muiden runsasravinteisten paikkojen satoa ei kannata käyttää. Huuhtele nopeasti ja kiehauta parin minuutin ajan. Valuta ja hakkaa veitsellä silpuksi. Lisää taikinaan.
Paista voilla tai oliiviöljyllä muurinpohjapannulla isoja lettuja jos haluat täyttää niitä, tai pieniä, jos ne tulevat syödyksi sitä mukaa kun niitä paistelet. Lettujen kanssa maistuu todella hyvin kasviskaviaari sekä muut maustetut ja marinoidut papulisäkkeet.
Yrttikevytvoi
Leivän päällä maistuu kevytvoi, joka kannattaa maustaa saatavilla olevilla tuoreilla tai kuivatuilla yrteillä. Jos käytät vettä ja tuoreita yrttejä, valmista vain 1-2 päivän annos, sillä vesi nopeuttaa pilaantumista. Veden voi korvata rasvattomalla maitorahkalla. Jos seoksesta tulee liian löysä, siihen voi sekoittaa joukkoon vielä soijajauhojakin.
- 1 osa voita
- 1 osa Merum-oliiviöljyä
- 1 osa vettä tai maitorahkaa
- 1 osa persiljaa, valkosipulia, ranskalaista rakuunaa, kehäkukkaa tms. € merisuolaa
- sitruunamehua
AK