Asiantuntijana proviisori Kaija Heikkilä
Limakalvot, sisäinen ihomme
Itsehoitovinkkejä limakalvojen terveydeksi
Unohtuu helposti, ettei ihomme suinkaan rajoitu siihen ihoon jonka näemme. Iho jatkuu limakalvona sisällämme muodosten rajapinnan mm. hengitysteissä, ruoansulatuskanavassa ja virtsateissä.
Jos ulkoilman kanssa yhteydessä oleva ihomme oireilee ilman selvää ulkoista syytä kuten altistusta jollekin ärsyttävälle aineelle, sisäinen ihommekaan ei todennäköisesti voi hyvin.
Riittävästi A-vitamiinia
A-vitamiini tunnetaan ennen muuta ihon ja limakalvojen vitamiinina. Se osallistuu mm. solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä näköaistimuksen syntyyn hämärässä.
Kasvispainotteisesti syövä saa yleensä riittävästi A-vitamiinia samoin kuin muitakin terveydelle tärkeitä aineita. Kun A-vitamiini saadaan luonnollisista lähteistä kuten karoteenipitoisista, kellanpunaisista hedelmistä ja vihanneksista, saadaan A-vitamiinin esiasteen, beetakaroteenin, ohella myös muita tärkeitä vitaaliaineita. Elimistö tarvitsee näitä aineita kyetäkseen muuntamaan beetakaroteenin A-vitamiiniksi.
Eläinkunnan parhaita A-vitamiinilähteitä ovat voi ja muut rasvaiset maitotuotteet sekä maksa ja munankeltuainen.
- A-vitamiinilisät saattavat olla tarpeen stressitilanteissa kuten hormonaalisissa ylimenovaihessa. Esimerkiksi vaihdevuosien aikana limakalvot kuivuvat herkästi estrogeenin erityksen vähentymisen myötä. Raskaus- ja imetysaika lisäävät A-vitamiinin tarvetta.
- Myös pimeä vuodenaika tai silmiä rasittava työ ovat hyvä syy A-vitamiinilisien käyttöön. Limakalvoja kannattaa vahvistaa vitamiinilisin myös silloin, kun kärsii esimerkiksi suoliston tai hengitysteiden limakalvoja koettelevista vaivoista, Kaija Heikkilä neuvoo.
Lisien käytössä kannattaa olla tarkkana, sillä ylimääräinen A-vitamiini varastoituu maksaan ja pitkäaikainen yliannostus voi johtaa myrkytykseen.
- Yliannostuksen vaara piilee nimenomaan valmiissa A-vitamiinissa. Jos A-vitamiini saadaan beetakaroteenina esimerkiksi porkkanamehusta, yliannostuksen vaaraa ei ole.
Puhdistuskuurit osa ihon ja limakalvojen hoitoa
- Itsepintaisten ihottumien taustalla on usein vajaatoiminen maksa. Jollei maksa kykene poistamaan tehokkaasti haitallisia aineita, puhdistautuminen tapahtuu ihon kautta. Vastaavasti taas hyvä maksantoiminta näkyy ihon ja silmien kirkkautena. Sameat, kellertävät silmät on iät ajat osattu yhdistää sappi- ja maksavaivoihin, Kaija Heikkilä kertoo.
Tästä syystä keväällä suositaan erilaisia puhdistuskuureja kuten mehu- ja kevytpaastoja, jotka tervehdyttävät suoliston limakalvoja ja bakteerikantaa. Myös maksan toimintaa tukevia kuureja kannattaa pitää silloin tällöin.
- Maksakuurin voi toteuttaa karttamalla noin kuukauden ajan alkoholia, raskasta, rasvaista ruokaa ja yleensä kaikkea sellaista, minkä tietää kuormittavan maksaa. Kuuria voi tehostaa ottamalla avuksi maksaa puhdistavat yrtit.
- Voikukassa ja erityisesti sen hennonvihreissä lehtiversoissa on karvasaineita, jotka tekevät hyvää maksalle. Niitä kannattaa kerätä salaattiin ja hyötyä näin voikukan maksaa puhdistavista vaikutuksista aina pitkälle alkukesään.
Maksan toiminnan tukemiseen on myös hyviä ravintolisiä. Tällainen on Kaija Heikkilän mukaan Vogelin Boldocynara, jossa on voikukan lisäksi latva-artisokkaa ja muitakin maksarohtoja. - Kuuri tarkoittaa pakkauksen tablettien käyttämistä ohjeiden mukaan loppuun, hän neuvoo.
Kosteutta ja maitohappoja
Limakalvoja voi kotikonstein hoitaa myös paikallisesti.
- Esimerkiksi höyryhengitys on tunnetusti mainio apu hengitysteiden vaivoihin. Se lievittää tukkoista oloa ja irrottaa limaa. Tähän tarkoitukseen sopii Vogelin PO-HO-öljy, joka sisältää hengitysteitä desinfioivia eteerisiä öljyjä. Sitä voi mainiosti käyttää myös saunatuoksuna ja lisätä näin kostean löylyn limakalvoja hoitavaa vaikutusta.
- Keväisin ilman ollessa kuiva ja pölyinen nenän limakalvoja kannattaa hoitaa. Vogelin Sinuforce-nenäsumute on suunniteltu nimenomaan tähän tarkoitukseen. Nimensä mukaisesti se sopii erityisen hyvin toistuvista sivuontelon tulehduksista kärsiville rauhoittamaan ärsyyntuneitä limakalvoja ja helpottamaa onteloiden toimintaa. Myös yrttihöyryhengityksestä ja erityisesti kamomillasta on hyviä kokemuksia itsepintaisissa ontelotulehduksissa.
- Suoliston limakalvot pysyvät tunnetusti terveempinä, kun ravinnosta saadaan nk. prebiootteja. Näitä ovat maitohapot ja kuidut. Ne edistävät terveen suolibakteeriston kasvua ja sitä kautta limakalvojen terveyttä. Kun suolinukka on hyväkuntoinen, ravintoaineet pääsevät imeytymään kunnolla.
- Vogelin uusi Molkosan Vitality -juoma edistää ruoansulatuskanavan limakalvojen hyvinvointia. Siitä saa mm. L+ maitohappoa ja liukoisia kuituja.
Maitohappo hoitaa ja desinfioi myös ulkoisesti limakalvoja. Laimealla Molkosan-juomalla voi kurlata karheaa tai kipeää nielua. Molkosan-huuhtelut (1 osa Molkosania, 2 osaa vettä) sopivat torjumaan myös esimerkiksi hiivan aiheuttamaa emättimen kutinaa ja ärsytystä.
ER