Lukijoiden kokemuksia ja kysymyksiä
 
Alavatsakivut hävisivät Prostaforce-kapseleilla
"Siitä lähtien kun minulle tehtiin emättimen korjausleikkaus nelisen vuotta sitten, olin kärsinyt voimakkaista alavatsakivuista. Kipu säteili oikean lonkan pohjukkaan ja oikealle emätinaukkoon. Epäilin ensin rakkotulehdusta, mutta useaan otteeseen tehdyt virtsakokeet olivat aina puhtaita.

Ilmeisesti kyseessä on vaiva, joka nykyään tunnetaan kroonisena ulkosynnyttimien kiputilana eli vulvodyniana. Se kuuluu olevan melko yleinen varsinkin nuoremmilla, ehkäisypillereitä käyttävillä naisilla. Itse olen 67-vuotias.

Kävin kipujen takia usemmalla gynekologilla mutta laihoin tuloksin. Estrogeenihoito ei tullut kohdallani kysymykseen 15 vuotta sitten sairastamani rintasyövän takia.

Hormonien puute aiheuttaa myös unettomuutta, mistä syystä hakeuduin vuosi sitten unitutkimusryhmään. Siellä gynekologi suunnitteli hoidon, joka kuitenkin sisälsi myös hiukan estrogeenia. Lisäksi lääkäri kehotti minua syömään suuria annoksia C-vitamiinia. Hoito poisti pahimmat kivut, mutta kokonaan ne eivät loppuneet.

Aivan sattumoisin kuulin viime syksynä Kansanradiosta ohjelman, jossa käsiteltiin omieni kaltaisia vaivoja. Niihin suositeltiin Sabal-palmua. Innostuin suunnattomasti ja kysyin valmistetta luontaistuotekaupasta. Sain sieltä Sabal- eli sahapalmu-uutetta sisältäviä Prostaforce- kapseleita.

Kotona kuitenkin pettymyksekseni luin, että kapselit oli tarkoitettu miehille prostatavaivoihin. En uskaltanut ottaa niitä, mutta kun sitten taas seuraava viikonloppu oli todella kurja, päätin kaikesta huolimatta kokeilla niitä. Ja nehän tehosivat!

Mikä parasta, kivut ovat myös pysyneet kapseleiden avulla poissa. Välillä pidän niiden ottamisessa taukoa, mutta jos oireet antavat merkkejä itsestään, aloitan taas kuurin. Sisarellani on ollut samantyyppisiä vaivoja, ja hänelläkin kapselit ovat toimineet hyvin."

SR, Turku

Salvisan-tippoja vaihde- vuosivaivoihin
Luin Terveydenhoitouutisten numerosta 1/2003, että Salvisan-tipat auttavat kuumiin aaltoihin. Olen nyt käyttänyt jonkin aikaa niitä ja ne ovat helpottaneet huomattavasti oloani.

Minua jäi kuitenkin vaivaamaan eräs asia. Olen joskus lukenut, että esimerkiksi salviateetä ei saa juoda jatkuvasti. Onko Salvisan-tipoissa myös käytön pituuden suhteen rajoituksia? Kuinka kauan niitä voi ottaa päivittäin säännöllisesti? Täytyykö pitää välillä taukoa?

OK

Vastaajana proviisori Kaija Heikkilä:
Hienoa, että Salvisan on toiminut hyvin. Tippoja voi käyttää esimerkiksi puolisen vuotta yhtäjaksoisesti ja pitää sitten 2-4 viikon tauko. Toinen käyttötapa on ottaa tippoja aluksi päivittäin, mutta sitten jonkin ajan kuluttua vähentää käyttöä viiteen päivään viikossa ja pitää kahden päivän tauko. Näin menetellen voidaan jatkaa pitkäänkin.

Salviateen juomista koskeva rajoitus perustunee siihen, että teen valmistukseen käytetään usein suurehkoja kasvimääriä. Myös kasvin vaikuttavien aineiden pitoisuudet voivat vaihdella suurestikin. Lisäksi markkinoilla on monia erilaisia salvialajikkeita. Salvisan-tipat tehdään salvian lääkelajikkeesta. Sen laatu on tasainen ja pitoisuus toimiva. Tämä lajike eroaa täysin esimerkiksi markkinoilla olevasta kiinalaisesta salviasta.

KH

Kasvivalmisteita tukemaan laihdutusta
Olen nyt käyttänyt muutaman kuukauden ajan Helianthus-tippoja ja Kelpasan-merilevätabletteja laihduttamisen tukena. Lisäksi olen yrittänyt syödä terveellisesti kaloripommeja välttäen ja liikkuakin säännöllisesti. Olen aina saanut taistella painoni kanssa, mutta nyt painokäppyräni on laskevalla uralla ja aion sen siellä vielä vähän aikaa pitääkin, vaikken mihinkään mannekiinimittoihin pyrikään. Nyt kysyisin, voinko lisätä Kelpasanin annostusta. Olen 35-vuotias enkä kärsi mistään perussairaudesta. Koska valmiste tuntuu sopivan minulle, olen ottanut kaksi tablettia aamuisin. Voisinkohan vieläkin lisätä annostusta?

Myös Helianthus on sopinut minulle hyvin ja pannut vauhtia suolenkin toimintaan. Onko muita valmisteita, mitä suosittelette painon pudotukseen ja sen kurissa pitämiseen?

Tavoitteeseen hitaasti mutta varmasti

Vastaajana proviisori Kaija Heikkilä:
Laihduttamiseen ei ole mitään oikotietä, ja onkin hyvä, että projektisi lähtee ravinnon terveellistämisestä ja liikunnan lisäämisestä. Luonnolliset ravintolisät ja kasvivalmisteet ovat sitten hyvänä tukena tehostamalla aineenvaihduntaa ja muita elintoimintoja.

Varsinkin laiskasta kilpirauhasen toiminnasta kärsivät kokevat usein merilevään orgaanisesti sitoutuneiden, pienten jodimäärien vaikuttavan kaikin tavoin piristävästi. Vaikutus johtuu aktivoituneesta rauhastoiminnasta. Kilpirauhassairauksista kärsiville merilevää ei suositella.

Yksilöllisen, optimaalisen annostuksen löytäminen onnistuu vain kokeilemalla. Uusissa Kelpasan-pakkauksissa annostussuositus on yksi tabletti kolmesti päivässä. Kolmesta tabletista saa yhteensä 150 mikrogrammaa jodia. Joillekin sopii isompikin annostus.

Sokeriaineenvaihduntaa tasaavan Helianthuksen eli mukula-artisokkauutteen ohella A. Vogel suosittelee luonnonmukaiseen painonhallintaan maitohappoista Molkosan-heratiivistettä. Se toimii Helianthuksen tavoin prebioottina eli tervettä suolibakteeristoa ylläpitävänä ja suolen toimintaa normalisoivana valmisteena.

Laihduttajalle Molkosan-vesi sopii juomaksi myös siksi, että siitä saa tiivistetyssä muodossa maidon arvokkaat kivennäisaineet, muttei rasvaa eikä valkuaista.

KH