Kasvilääkintää käsittelevä artikkelisarja, osa 11

Tuorekasvilaatuisten tablettien valmistus
 
Bioforce valmistaa yhä useammista tuorekasviuutteista tinktuuran lisäksi tabletteja tai kapseleita. Suuntaus perustuu sekä kuluttajien että viranomaisten toivomuksiin. Uusien entistä kehittyneempien menetelmien avulla tabletteihin saadaan "pyydystettyä" tinktuurasta tuoreiden lääkekasvien ominaisuudet, ja näin ollen esimerkiksi Echinaforce-tableteilla ja -uutteella saadaan aikaan sama vaikutus.

Kuten artikkelisarjan edellisessä osassa todettiin, tuorekasviuutteen ja tabletin tiet eroavat tinktuuran valmistumisen jälkeen. Tabletteihin käytettävä tinktuura pumpataan suurista tinktuurasäiliöistä haihdutuslaitteisiin, joissa nesteen volyymi pienenee kymmenenteen tai kahteenkymmenenteen osaan alkuperäisestä. Näin esimerkiksi 400 kilosta tinktuuraa saadaan noin 30 kiloa tiivistettä eli konsentraattia, josta apuaineiden lisäämisen jälkeen valmistuu noin 250 kiloa tabletteja.

Tehoaineita suojaava haihdutus
Haihdutusmenetelmät suojaavat kasvien tehoaineita mahdollisimman hyvin. Kun aikaisemmin tinktuuraa konsentroitiin rotaatiohaihduttimessa lämmittämällä useita tunteja, menetettiin aina osa kasvien tehoaineista. Nykyaikaisilla laitteilla toimenpiteeseen kuluu tyhjiössä vain sekunteja. Tinktuuran siirryttyä haihdutuslaitteeseen se sakenee konsentraatiksi hetkessä noin 40 asteen lämpötilassa. Konsentraatti on paksua tahnamaista nestettä. Konsentraatti laatuanalysoidaan heti. Laboration annettua luvan siirrytään tablettien valmistuksen seuraaviin vaiheisiin.

Tarkkaa kirjausta kaikissa tuotantovaiheissa
Sekoittajassa tinktuuratiiviste sekoitetaan apuaineiden kanssa homogeeniseksi massaksi. Massaa kuivatetaan suojaavin menetelmin alhaisessa lämpötilassa eräänlaisilla pelleillä uunissa.

Tablettien valmistuksen kaikki vaiheet kirjataan yhtä tarkasti kuin tinktuurankin. Jokainen erä varustetaan tunnistein niin, että aina tiedetään, mistä satoerästä kasviraaka-aine on peräisin, missä uunissa se on kuivatettu jne. Lopuksi tehdään kuivuneen tablettimassan laajat laboratorioanalyysit. Vasta laboratorion vapautettua tablettiraaka-aineen jatkojalostukseen se siirretään tablettipuristimeen. Puristimessa tabletit saavat oikean muodon ja ennalta määritellyn kappalepainon.

Pikkutarkkaa laatukontrollia ja tuotekehittelyä
Tablettien painotarkastuksen lisäksi tutkitaan jatkuvasti niiden kestävyyttä painon eli toisten tablettien alla, liikuteltaessa purkkeja ja tablettien hankautuessa toisiaan vasten. Tällaiset tutkimukset ovat tärkeitä siksi, ettei kuluttaja saisi rikkinäisiä tabletteja sisältäviä purkkeja ja etteivät tabletit rikkoudu jauheeksi purkeissa. Bioforcen laatutarkastukset ovat niin kattavia, että sekä tuotteiden sisällöllinen laatu että tablettimuodon säilyvyys ovat erittäin hyviä.

Pikkutarkka mitattavien arvojen kirjaaminen on johtanut siihen, että virheet kyetään estämään. Tarkkuudesta pidetään tiukasti kiinni. Kaikki muistiinpanot tekee kaksi toisistaan täysin erillisesti toimivaa työntekijää.

Kun tabletit täyttävät sisällöltään, painoltaan ja muodoltaan ym. ominaisuuksiltaan ennalta asetetut vaatimukset, ne vapautetaan tutkimuksista pakkausosastolle. Elektroniset laitteet punnitsevat oikean tablettimäärän ja siirtävät sen täysin steriileihin lasipurkkeihin. Pakkaamisen aikanakin otetaan tietyin välein liukuhihnalta pakattu purkki tarkempiin tutkimuksiin. Kaikki arvot siirretään keskustietokoneelle.

Osa tableteista sulaa vasta suolistossa
Ne tabletit, joissa on mahdollisesti mahalaukun limakalvoa ärsyttäviä ainesosia, päällystetään ennen pakkaamista aineella, joka vapauttaa ainesosat vasta kahden tunnin kuluttua niiden nauttimisesta. Tällaiset tuotteet valmistetaan myös sellaisiksi, että ne sulavat täysin varmasti suolistoon saavuttuaan.

Pehmustus ja korkitus
Tablettipurkit siirtyvät pakkausosastolta pehmustukseen, jossa niihin laitetaan puuvillavanupala. Se suojaa tabletteja rikkoutumiselta ja hioutumiselta matkalla tehtaasta kuluttajalle.

Nyt on tultu siihen vaiheeseen, että purkit saavat tiukan korkin, joka takaa sen, että kuluttaja voi todeta purkin olevan avaamaton. Seuraavassa vaiheessa purkit etiketöidään. Viivakooditarkastus takaa sen, että tuote saa oikean etiketin ja muun pakkauksissa olevan tiedon.

Tuotetiedot kymmenillä kielillä Koska Bioforce valmistaa yli 250 tuotetta ja vie niitä 30 maahan, täytyy työsuunnitteluosaston toimia niin, että oikea määrä kutakin tuotetta eri kielisin etiketti- ja tuoteinformaatiotekstein valmistuu kunkin maan erityistarpeita vastaten sovitussa ajassa.

Bioforcen valmistamia Vogel-tuotteita myydään Suomen lisäksi mm. Australiassa, Yhdysvalloissa, Hollannissa, Saksassa, Ruotsissa, Ranskassa, Sveitsissä, Etelä-Afrikassa, Italiassa ja Espanjassa.