Asiantuntijana proviisori Kaija Heikkilä:
Tehokkaalla ehkäisyllä ja hyvällä kotihoidolla
niskalenkki flunssasta
Flunssa ei ole kylmään vuodenaikaan kuuluva välttämätön paha. Tartuntaa voi ja kannattaa ehkäistä. Flunssaa kannattaa myös hoitaa. Taudista pääsee helpommalla eikä heti tarvitse ryhtyä potemaan uutta flunssaa.
Flunssapöpöjä on tyrkyllä tähän aikaan vuodesta lähes kaikkialla. Mitään rokotuksen kaltaista patenttiratkaisua niiden torjuntaan ei ole.
- Rokotukset purevat ainoastaan influenssaan, joka on tavallista flunssaa eli nuhakuumetta huomattavasti ärhäkämpi tauti. Flunssaa vastaan on näin ollen selvittävä oman puolustuskyvyn avulla.
Kaija Heikkilän mukaan torjunta kannattaa keskittää kahdelle rintamalle: toisaalta tartunnan välttämiseen ja toisaalta elimistön vahvistamiseen, jotta se pystyisi tehokkaasti nujertamaan taudinaiheuttajat.
Pahimpia tartuntapesiä - yleisiä kulkuneuvoja, marketteja jne. kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan. Varsinkin pitkät lentomatkat ovat flunssa-aikaan lähes varma tapa saada tartunta.
- Käsien pesu on yksinkertainen mutta todella tehokas torjuntakeino. Pese kädet flunssa-aikaan usein ja huolellisesti!
Vitamiineja, kalkkia ja happea
Yleiskunnosta kannattaa huolehtia.
- Kaikki mikä parantaa yleiskuntoa lujittaa myös vastustuskykyä. Syö terveellistä, vitaaliainepitoista ravintoa, ja täydennä sitä tarpeen mukaan esimerkiksi C-vitamiinilla.
Kaija Heikkilä neuvoo suosimaan luonnollisia vitamiineja. Elimistö kykenee hyödyntämään ne tehokkaasti, jolloin jo pienemmätkin annokset tehoavat. Marjojen, hedelmien ja vihannesten mukana saadaan monia muitakin vitamiineja ja mm. entsyymejä, jotka ovat tarpeen muiden vitaaliaineiden hyödyntämiselle.
- Helppo ja tehokas tapa turvata vitamiinien saanti on juoda ne mehuina. Flunssamehuksi sopii perinteisen mustaherukkamehun ohella mustaseljamehu. Mustaseljassa on todella runsaasti erilaisia vitaaliaineita. Keski-Euroopassa se on arvostettu terapiamehu, sillä se mm. puhdistaa hengitysteitä ja lievittää särkyjä. Luontaistuotekaupoista voi kysyä Biottan mustaseljanektaria, jota kannattaa ottaa lasillinen aamuisin flunssa-aikaan. Vitamiinitäydennykseen sopii myös Vogelin Vitaforce, joka on nestemäinen luonnollinen monivitamiinivalmiste.
- Vitamiinien ohella kalsiumin ja muiden tärkeiden kivennäisaineiden saanti on tärkeää hyvin toimivalle immuunijärjestelmälle. Suosittelen yleensä koko flunssakauden ajaksi Urticalcinia. Se tehostaa kalsiumin lisäksi myös muiden kivennäisaineiden kuten piin imeytymistä ravinnosta.
- Kannattaa myös muistaaa liikkua ja levätä riittävästi. Työn ja rentoutumisen pitäisi olla tasapainossa, sillä liika stressi heikentää tunnetusti vastustuskykyä.
- Vaikkei vilustuminen sinänsä aiheutakaan flunssaa, se voi auttaa taudinaiheuttajia saamaan yliotteen elimistössä. Kannattaa siis pukeutua sään mukaan ja pitää varsinkin jalat lämpöisinä. Silloin huono sääkään ei estä ulkoilua.
Echinaforce torjuu tartuntaa
Auringonhattu tai punahattu (Echinacea) on tunnetuin flunssan ehkäisyyn ja hoitoon käytetty rohtokasvi. Hyvinkin erityyppisillä auringonhattuvalmisteilla on tehty useita kliinisiä testejä. Tulokset ovat olleet siinä määrin ristiriitaisia, että julkisuudessa on monesti päädytty vähättelemään auringonhattuvalmisteiden tehoa. Kuluttaja on ymmärrettävästi epävarma, mihin uskoa.
Kaija Heikkilä korostaa, että valmisteiden välillä on erittäin suuria laatueroja.
- Kasvin perimällä, sen kasvu- ja korjuuoloilla sekä lopullisen tuotteen valmistustavalla on ratkaiseva vaikutus kasvivalmisteen hoitotehoon. Tapaan sanoa, että hoitoteho on "kasvatettava" kasviin - on auringonhattuja ja auringonhattuja aivan kuin on erilaisia ihmisiäkin. Pelkkä laji tai rotu ei vielä takaa identtistä käyttäytymistapaa.
- Tutkimuksissa tehokkaimmaksi on osoittautunut korjuutuoreesta Echinacea purpureasta valmistettu alkoholiuutos. Se sisältää suhteessa eniten vastustuskyvyn säätelylle tärkeimpiä aineita, alkyyliamideja. Juuri näin valmistetaan Echinaforce. Se oli aikoinaan ensimmäinen auringonhattuvalmiste. Siitä on yli 50 vuoden erittäin myönteinen käyttäjäpalaute. Tuskinpa se olisi näin pitkään säilyttänyt asemaansa yhtenä maailman tunnetuimmista fytoterapeuttisista kasvivalmisteista, jolleivät ihmiset olisi kokeneet saavansa siitä apua.
- Echinaforcen toimintamekanismi vastustuskyvyn vahvistajana on osoitettu tutkimuksin (Gertsch, J. 2004, Wölkart K. 2006). Sillä on saatu hyviä tuloksia vilustumissairauksien ehkäisyssä mm. aktiiviurheilijoilla (Suter, A. 2004)
Kotihoito: lepoa, lämmintä juomaa ja yrttejä
Väitetään, ettei flunssaa kannata hoitaa. Se kun kuuluu kestävän hoidotta kaksi viikkoa ja hoitaenkin 14 päivää?
- Ehdottomasti kannattaa hoitaa ja ottaa pienikin flunssa tosissaan. Olo helpottuu ja kyllä flunssasta hoitamalla nopeammin pääseekin. Samalla riski tavallisimpiin jälkitauteihin kuten keuhkoputken, välikorvan ja sivuonteloiden tulehduksiin pienenee. Ne pitkittävät sairastamista ja voivat johtaa varsinaiseen tulehduskierteeseen antibioottikuureineen.
- Sairastumisella elimistö monesti kertoo olevansa ylirasittunut. Kannattaa siis levätä kunnolla heti oireiden tuntuessa. Totaalilepo täkin alla saattaa käännyttää taudin jo alkuvaiheessa.
- Lämpimän mustaviinimarjamehun juomista on iät ajat suositeltu flunssapotilaalle. Lämmin juoma tekee hyvää kipeälle nielulle, mutta C-vitamiinin tehosta on väitelty pitkään. Viime aikoina on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että C-vitamiini lyhentäisi flunssan kestoa.
- Flunssaisen pitäisi muutenkin juoda paljon. Runsas neste irrottaa limaa ja yskänkohtauksen aikana olo helpottuu, kun juo huoneenlämpöistä vettä. Veteen voi lisätä hunajaa sekä myös Echinaforcea, jonka ottamista kannattaa jatkaa tehokuurina heti flunssan alkuvaiheessa.
Kaija Heikkilä puhuu lämpimästi myös perinteisten yskänyrttien puolesta.
- Bronchosan-yskäntipoissa on murattia, timjamia ja lakritsia. Ne hillitsevät nielussa tuntuvaa ärsytystä esimerkiksi yöllä, kun alituiselta yskimiseltä ei muuten saa nukutuksi. Kihokki puolestaan sopii erityisesti koviin yskänpuuskiin. Drosinula-siirappi valmistetaan suomalaisesta kihokista.
- Kuusenkerkkämehua sisältävä Santasapina-siirappi samoin kuin hyvänmakuiset Santasapina-pastillitkin helpottavat yskäistä oloa. Santasapinasta on hyviä kokemuksia myös erityisen sinnikkään yskän nujertamisessa.
- Höyryhengitystäkään ei kannata unohtaa. Kuumaan veteen sekoitetaan muutamia tippoja mm. eukalyptusta sisältävää Po-Ho-öljyä. Höyry irrottaa limaa ja desinfioi hengitysteiden limakalvoja. Näin helpotetaan tukkoista oloa ja ehkäistään tulehduksen etenemistä keuhkoputkiin ja mm. sivuonteloihin.
- Mainio tuote samaan tarkoitukseen on Sinuforce-nenäsuihke, jota kannattaa pitää kotona flunssan varalta. Sen käyttö talviaikaan auttaa pitämään nenäontelon limakalvot hyväkuntoisina. Suihke torjuu myös kuivan huoneilman aiheuttamaa limakalvojen ärtymistä ja kutinaa.
ER