Valoa ja lämpöä pimeneviin iltoihin 

On taas aika sytyttää kynttilät. Valoa ja lämpöä kaipaa ennen muuta mieli, mutta kyllä saunan pehmeä lämpö ja takan loimu tuntuvat hyvältä ihollakin - kun vain joskus olisi aikaa nauttia rauhallisista koti-illoista.

Ja onhan sitä, kun niin päättää. Epäilemättä jokainen meistä tavoittelee hyvää elämää, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa. Ehkäpä kaiken kiireen keskellä kannattaisi asioita pohdiskella filosofisesti. Tästä saa esimakua lukemalla filosofi Elli Arivaara-Suomalaisen haastattelun (s. 24-26). Hyvä elämä nimittäin sisältää filosofiaa eli sanatarkasti viisauden rakastamista. Tämä taas tarkoittaa, että toimii tai ainakin pyrkii toimimaan viisaasti eri tilanteissa.

Niinpä, mutta totta ainakin on, että asioiden monipuolinen tarkastelu ja jo pelkkä keskustelu toisen ihmisen kanssa avaa monesti yllättäviä näköaloja. Puidaan asioita perusteellisesti, filosofoidaan. Ei kyse ole sen kummemmasta asiasta.

Monesti ratkaisu asiassa kuin asiassa on paljon yksinkertaisempi kuin mitä haluaisimme uskoa. Kuten silloin, kun mietitään, mikä kasveissa saa aikaan niiden moninaiset hyvät terveysvaikutukset. Tutkijat etsivät yhtä tai muutamaa tehoainetta, jotka olisi mahdollista kopioida ja massatuottaa. Ei tarvitsisi syödä esimerkiksi marjoja, kun saman terveysvaikutuksen saisi pilleristäkin.

Onneksi näin ei tule käymään, sillä marja tai kasvi kokonaisuudessan on "vaikuttava aine", kuten marjoja tutkinut ETM Marjo Misikangas toteaa (s. 22-23). Kasvi on kuin luonnollinen resepti, joka ei peukaloimalla parane.

Alfred Vogel piti luontoa oppimestarina, jota viisaammaksi ihmisen ei pitäisi itseään kuvitella. Tätä filosofiaa muutkin fytoterapeutit ovat soveltaneet menestyksellisesti.

Elisa Rosenberg  
Päätoimittaja