Koiran terveys
 

Lehtemme toimitukseen on saapunut kirje, jossa esitetään toivomuksia ja neuvoja koiran kesäelämään liittyvistä asioista. Vaikka kirje on pitkä, päätimme julkaista sen kokonaan, sillä mielestämme siinä on käsitelty koiran terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä asioita.  Kirjeen kirjoittaja näyttäisi olevan koira, mutta taitaakin tarkemmin tutkien osoittautua asiantuntijaksemme, eläinlääkäri Heikki Sirkkolaksi.

 

Hyvä kotiväki ja muiden koirain kotiväet! Minä pidän kesästä aivan yhtä paljon kuin tekin, mutta toivoisin teidän muistavan tänä kesänä joitakin asioita. Oma kotiväkeni on jo oppinut näistä useimmat, mutta pieniä unohduksia sattuu heillekin, ja sitä paitsi kuulen aina syksyn koitettua koirapuistossa, että monenlaista on sattunut kesän mittaan.  Älä jätä koiraa yksin autoon kuumalla ilmalla Minusta autossa on mukava matkustaa, ulkoa tulee mielenkiintoisia hajuja. Tehän näette ulkomaailman, minä sen sijaan tiedän näkemättäkin kaiken. Viime kesänä en oikein pitänyt siitä, että te jätitte minut autoon ja kiertelitte katselemassa jotain nähtävyyksiä. Vaikka pysäköitte auton varjoon, niin eipä kulunut kauaakaan, kun varjo oli siirtynyt ja lämpö autossa alkoi nousta. Se pieni rako ikkunassa ei auttanut yhtään. Onneksi ette olleet poissa pitkään, muuten olisin ollut aivan hätää kärsimässä. On se kumma juttu, että vaikka kuinka tästä asiasta puhutaan, niin melkein jokainen koira syksyisin valittaa, että ainakin yksi kömmähdys on sattunut. Puistossa kerrottiin, että vastaavissa tapauksissa ohikulkijat olivat soittaneet paikalle palokunnan, sakkojakin oli jouduttu maksamaan. Kuumassa autossa meille voi käydä todella huonosti, lämpöhalvaus ei ole leikin asia, kun voi hengenlähtökin olla lähellä. Kaiken lisäksi olitte antaneet minulle ruokaa vain hiukan aikaisemmin. Tietäähän sen, miten siinä käy: kun täytyy niin täytyy. Pyydän anteeksi sitä, että sotkin auton penkin, mutta en ota tapahtuneesta vastuuta. Vettä koiralle taukopaikoilla Juotavaa minä tarvitsen silloin kuin tekin, ja myös silloin kun tankataan tai pysähdytään muuten. Vettä ei tarvitse kotoa mukaan pakata, sillä tiedän, että sitä saa ostaa huoltoasemilta niin kotimaassa kuin muuallakin. Ei mukaan tarvitse ottaa kuin juomakuppi. Ja oikein kuumalla säällä voi vettä lirauttaa vähän päähänkin, kun se viilentää niin mukavasti. Matkalle kauranversouutetta Kuulin muuten kerrottavan eräästä terrieristä, joka on aina pelännyt automatkoja. Kotiväki oli jostain kuullut ennen viime kesää, että kauran-versouute saattaa auttaa. He antoivat sitä muutamia tippoja silloin tällöin, ja matkanteko oli sujunut koko loman leppoisasti. Voisipa sitä kokeilla itsekin, jos hermot ovat vähän kireäällä vieraissa paikoissa. Vaara: kyykäärmeet ja ampiaiset Kuulin viime syksynä puistossa, että eräälle noutajalle oli käynyt mökillä köpelösti. Kivikossa oli ollut outo otus, jolla ei ollut ollenkaan jalkoja ja joka sihisi omituisesti. Kaveri tutki otusta tarkemmin, ja silloin se puri kuonoon, vaikka oli niin pieni. Kuono oli turvonnut, silmät muurautuivat umpeen ja teki kipeää.  Perhe hätääntyi, ja vaikka mökillä oli oltu monena kesänä, kukaan ei tiennyt, mistä löytyy eläinlääkäri. Kenellekään ei tullut tietenkään mieleen, että puhelinnumero olisi löytynyt muutaman metrin mittaisen kansanterveystyön kuntainliiton nimihirviön alta. Olisihan ehkä numerotiedustelustakin neuvon saanut.  Onneksi oli mummo mukana, joka muisti ainakin sen, että rauhoittuminen ja lepo ovat siinä tilanteessa kaikkein tärkeintä. Eivät tienneet, että kyypakkausta olisi tarvittu ja antihistamiineistakin olisi ollut apua. Lähihuoltoasemalta sitten saivat yhteyden eläinlääkäriin ja noutaja sai apua. Päivystävä lääkäri kyllä kertoi, että kyyn purema on harvoin hengenvaarallinen yli 20-kiloiselle koiralle, mutta yksilöllisiä eroja on. Eikä se minua, vähän alle kymmenkiloista, paljon lohduta, jos kohdalle sattuu.  Isompikin koira on kyllä hätää kärsimässä, jos puremakohta on leuassa tai kaulassa. Hengitystiet saattavat turvota niin paljon, että apua on saatava nopeasti. Näin voi käydä vaikka ampiaisen pistosta. Rokotukset kuntoon Kesällä saattaa sattua kaikenlaista muutakin normaalia elämänmenoa häiritsevää. Naapuritalon koiraa ei otettu mukaan sukujuhliin, vaan päätettiin viedä hoitolaan, kun ei kukaan ihmissukulainenkaan voinut juhlan takia hoitoon ottaa.  Onneksi sen perhe harrasti koiranäyttelyitä, ja kaikki rokotukset olivat kunnossa. Hoitoloihin ei kuulemma oteta rokottamattomia koiria. Sanovat penikkatautirokotteen olevan tärkeimmän, mutta muutkin vaaditaan. Joku whippetti oli kuulemma käännytetty poiskin. Sen perhe oli ruvennut riitelemään, mutta säännöt ovat sääntöjä, ja parempi niin. Ei se kivaa ole, kun joutuu olemaan perheestä poissa muutenkaan. Jos sitten vielä sairastuu, on  juhlailo kyllä jälkikäteen  pilalla. Ja pitäisihin ne rokotukset olla aina kunnossa kävipä sitten näyttelyissä tai ei. Paksuturkkiset kärsivät kuumasta erityisen paljon Minulla on tällainen paksu turkki. Toivottavasti kotiväki muistaa taas leikata sen lyhyeksi. Useimmilta se ajetaan, mutta minähän en päästä vieraita turkkia ajelemaan. Kotiväki nimittäin ymmärtää sen, ettei  turkkia pidä pintaa pitkin pois ajaa, koska kalju ihoni palaa helposti auringossa. Oli muuten minullakin sellainen aika, parivuotisena, kymmenkunta vuotta sitten, jolloin kotiväki ei tahtonut millään tajuta, mistä on kysymys, kun en jaksanut helteellä kävellä paksussa ja pitkässä turkissa, jota oli hienosti hoidettu, harjattu ja kasvatettu pennusta lähtien. Vetivät vain väkisin keskellä kuuminta päivää ulkoilemaan, ja vaikka jarruttelin, niin muutama päivä meni, kunnes ymmärsivät, että jos läähätän ja sydän hakkaa, enkä halua kävellä, niin kuumahan minulla on ja vaikea olo.  Silloin kotiväki päätti, että olipa turkki kuinka kaunis ja hieno hyvänsä, minun hyvinvointini on tärkeintä. Emäntä tarttui pieniin pyöreäpäisiin saksiin ja alkoi leikata turkkia varovasti lyhyemmäksi. Monta tuntia ahersi ja karvaakin tuli kolme isoa astiallista, mutta minä poika olin iloinen ja nuolin kaikkien naamaa ja hyppelin, kun pääsin talviturkista eroon. Eipä ollut sen jälkeen vaikeuksia ulkoilla päivälläkään.  Vesipullo ja kertakäyttölautanen Senkin ne muuten oppivat samana kesänä, että aina on vesipullo ja kertakäyttölautanen laukussa mukana, kun vievät lämpimällä lenkille. Istahtavat välillä penkille, juovat vettä itse ja antavat aina minullekin. Eipä ole noiden alkuaikojen hankaluuksien jälkeen ollut ongelmia kesällä pärjäämisessä. Opetin kotivälle nämä lämpimän sään helpotuskonstit, ja sen jälkeen kaikki on sujunut toivomallani tavalla. Viileä suihku tuo nopean helpotuksen Pientä ongelmaa oli kyllä yhtenä kesänä, on siitäkin jo jokunen vuosi, kun sisälläkin oli parisen viikkoa melkein kolmekymmentä astetta. Kotiväkikin kävi melkein tunnin välein viileässä pikasuihkussa.  Minulla on viisasta kotiväkeä,  kun he huomasivat, että minäkin läähätin, ja veivät minutkin suihkuun. Voi kuinka se tuntui hyvältä! Minähän en hikoile, joten minulla on helteellä paljon hankalampaa kuin kaksijalkaisilla. Näytin sitten häntää heiluttamalla ja nuolemalla kotivälle, että kyllä suihku helteellä on poikaa, vaikka suorastaan inhoan suihkuun joutumista muilla keleillä. Pelastusliivit veneilyyn koirillekin Muitakin uusia juttuja kesällä tehdään. Tutun mustan labbiksen perhe harrastaa purjehdusta. Vaikka se on tosi hyvä uimari, on sillä veneessä aina pelastusliivit päällä. Kovassa aallokossa kestää kauan ennenkuin veneen saa käännettyä. Pelastusliiveihin tottuu aika nopeasti, laitetaan ne aina minullekin, vaikka liikutaan soutuveneellä enimmäkseen.  Turvavaljaat automatkoille Minulla on muuten turvavaljaat autossa, vaikka en siitä aluksi oikein pitänytkään. Kotiväki on kuitenkin sitä mieltä, että kun tien päällä liikku-essa voi aina jotain sattua, on näin turvallisempaa matkustaa niin minun kuin heidänkin. Eihän sitä kuulemma tarvita kuin äkkijarrutus kovassa vauhdissa, kun lentelen pitkin autoa. Ei niistä turvavaljaista haittaakaan ole, kun niihin voi talutushihnan kiinnittää ihan kuin pantaankin, tai ainakin melkein. Vieraissa paikoissa koira voi kadota Toissa kesänä, kun kävimme kaupunkituttuja tervehtimässä niiden mökillä, suuttui kotiväki minulle aika lailla, kun joutui etsimään minua monta tuntia. Tiedän, etten saisi jahdata niitä metsän eläimiä, en varsinkaan lintuja, joilla on poikaset pesässä. Mutta kun luonto vetää, niin minkäs teet.  Omapahan oli syynsä, kun eivät pitäneet hihnassa tai vaikka pitkässä narussa, että olisi voinut turvallisemmin tutkia uusia seutuja. Enhän minä tiennyt, että sieltä järven toiselta puolelta oli niin pitkä matka takaisin ja alkoi väsyttääkin siinä helteessä. Sillä reissulla verensokeri muuten laski niin paljon, että aloin vapista ja huojua. Rypälesokeri olisi auttanut nopeimmin, mutta hyvää oli kotiväkeni antama hunajakin.  Kun minut lopulta löydettiin, päättivät, että loppukesä sujuukin sitten narun päässä. Onneksi löysivät, olisivat olleet minulla ja kotiväellä murheelliset ajat, jos olisin kadonnut tykkänään.  En voi kuitenkaan mennä vannomaan, etten lähtisi uudestaan tutkimaan outoja paikkoja, jos tilaisuus tarjotaan. Nykyisin ne eivät taukopaikoilla enää edes päästä irti hihnasta. Sanovat, että vieraissa paikoissa on oltava tavallista tarkempi ja tiellekin saatan vahingossa juosta auton eteen. On tuolla maailmalla liikkuessa sekin ongelma, että jotkut hankkivat koiran ottamalla mukaansa yksin vartioimattomaksi jätettyjä rotukoiria. Kummaa väkeä. Eikö ne ymmärrä, että suru on suuri niin koiralla kuin kotiväelläkin. Ja jos kiinni jää, niin syytehän siitä tulee. Varkaus se on koiravarkauskin. Tatuointi ja piisiru: kadonnut koira saatiin takaisin kotiin Olen muuten sitä mieltä, että ihan hyviä juttuja ne tatuoinnit ja piisirut. Olen kuullut, että tuolla maailmalla piisiru on jo joissakin maissa pakollinen. Kuulinpa jutun siitäkin.  Ystäväni, joka muutti perheensä mukana Espanjaan, säikähti niin pahasti ilotulitusta joulun juhlakauden tienoilla, että karkasi raolleen jääneestä ulko-ovesta emäntänsä perään pihalle, siitä kadulle ja sitten teille tietymättömille. Oli siinä minulla ja kotiväellä ja koko suvulla murheelliset päivät. Ystävääni etsittiin kissojen ja koirien kanssa, poliisi ja radiokin otettiin avuksi.  Toivo oli jo täysin mennyt, kun tuli ilouutinen, että ystäväni oli löytynyt. Ja minkäpä muun kuin piisirun ja hyvien ihmisten ansiosta. Oli joku koiraystävällinen perhe pysäyttänyt auton nähdessään moottoritiellä pienen mustan koiran iltapimeässä juoksevan. Olivat ottaneet autoonsa ja vieneet mukanaan ainakin parin sadan kilometrin päähän vuoristoon lomamatkalle.  Löytäjät eivät saaneet pyhinä yhteyttä eläinlääkäriin, joka olisi tutkinut piisirusta omistajatiedot. Yrittivät syöttää ja lohduttaa murheellista koiraa, mutta mikään ei piristänyt perheestään eroon joutunutta. Arjen koitettua eläinlääkäri luki laitteellaan kotiväen yhteystiedot, ja niin koitti onnellinen jälleennäkemisen hetki.  Voi tosiaan sanoa, että taisi olla koirain suojelusenkeli mukana, kun tapaus näin onnellisesti päättyi. Ilman piisirua olisimme tuskin koskaan enää sukulaiskoiraa takaisin saaneet, ja siitä olisi murhetta riittänyt loppuiäksi, kun ei olisi edes tiennyt, mitä oli tapahtunut. Eiköhän tästä kesästä tule taas mukava. Toivotaan, ettei mitään kummempaa satu, vaan voimme kaikki nauttia kivasta kesästä. Onneksi emme ole nyt lähdössä ulkomaille, tulisi nimittäin kiire tarkastaa rokotukset ja muut vaadittavat asiat omalta eläinlääkäriltä. Vietetään kaikki hauska ja turvallinen kesä läheistemme kanssa, missä ikinä sitten häntää heilutetaankin.

Lue lisää:

Näin annat ensiavun koirallesi