Fytoterapiasarja, osa 12: Rohtokasveja luonnosta vain rajoitetusti
 

Alfred Vogel keräsi nuorena itse omien kasvivalmisteidensa raaka-aineet luonnosta. Tuolloin, 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, rohtokasvien keräily oli maaseudulla aivan tavallista. Nykyisin - käytön kasvaessa ja kasvien elintilan jatkuvasti vähetessä - keskustellaan yhä enemmän siitä, tulisiko lääkekasveja kerätä luonnosta lainkaan. Luonnosta kerätyilläsaman lajin kasveilla voi erilaisen perimänsä ja kasvuolosuhteidensa vuoksi olla toisistaan poikkeavia ominaisuuksia. Esimerkiksi niittysalvian kukat voivat olla sinivioletteja, vaaleanpunaisia tai valkoisia. Miltei kaikki muutkin kasvin tunnusmerkit voivat olla eri yksilöissä hiukan erilaisia. Eipä ihme, että myös villikasvien vaikuttavien aineiden määrä ja laatu vaihtelevat. Ongelmana voivat olla myös raskasmetallijäämät ja muutkin ihmiselle haitalliset aineet. Vain tarkka laboratorioanalyysi voikin paljastaa kunkin kasviyksilön todellisen laadun. Saksalainen fytoterapian johtaviin tuntijoihin kuuluva professori Heinz Schilcher toteaakin: " Silloin kun markkinoinnillisista syistä kerrotaan, että jokin kasvivalmiste on tehty villeinä kasvavista kasveista, mutta ei kerrota, millaisin laboratoriotutkimuksin kasviraaka-aine on analysoitu, mainontaa voi pitää epäluotettavana ja suorastaan kuluttajaa harhauttavana." Käynnissä luonnonvaraisten rohtokasvien tyhjennysmyynti Laatuongelman ohella luonnonvaraisten kasvien keräämiseen liittyy toinenkin suuri ongelma: kasvien katoaminen liian poiminnan vuoksi. Kasvikunta on jo vaarassa monin paikoin muistakin syistä. Maanviljelykseen otetaan lisää maata, samoin rakentamiseen, teihin jne. Maan kuivaaminen ojituksin tai keinokastelu lukemattomien muiden tekijöiden ohella vaarantavat kasvien elinympäristön. Luonnonsuojelijat kaikkialla varoittavat luonnonvarojen ryöstökäytöstä, sillä kasveja käytetään lääketeollisuuden lisäksi mm. elintarvike- ja kosmetiikkateollisuuden raaka-aineina. Esimerkiksi vuonna 1996 tuotiin pelkästään Saksaan 40 000 tonnia rohtokasveja lääkkeiden, kosmetiikan, makeisten, liköörien sekä väri- ja muiden lisäaineiden valmistusta varten. Kasvit tuotiin 110 maasta. Suurimmat tuojamaat olivat Intia, Bulgaria, Sudan, Puola ja Chile. Määrät sinänsä eivät olisi huolestuttavia, jos kasvit viljeltäisiin näissä maissa. Koska kuitenkin suurin osa oli luonnosta kerättyjä ­ yleensä ilman minkäänlaista valvontaa ja rajoituksia ­ ovat luonnonsuojelijat syystäkin huolestuneita lajien säilymisestä. Rohtokasveja tulisikin, aina kun se suinkin vain on mahdollista, viljellä valvotusti erilaisia käyttötarkoituksia varten. Mikäli viljelyssä otetaan huomioon ekologiset tarpeet niin, ettei viljely rasita luontoa, säästetään luonnonvaraisia kasveja ja saadaan lisäksi kuluttajien tarpeisiin mahdollisimman homogeenisista kasviraaka-aineista valmistettuja ja siten myös turvallisia ja odotetulla tavalla vaikuttavia lääkkeitä. A. Vogel -nimikkeellä myytävistä kasvivalmisteista ( yhteensä noin 70 erilaista) kahden kolmasosan raaka-aine on peräisin kontrolloiduilta viljelmiltä. Vain noin kahtakymmentä lajia kerätään luonnosta. Näitä ovat mm. Hedera helix (muratti), Allium ursinum (karhunlaukka, Sveitsissä yleinen, Suomessa rauhoitettu) ja Betula pendula (koivu). Keräilymäärät ovat pieniä. Kerääjät on koulutettu - heitä myös valvotaan - keräämään kasvinosia kantaa suojellen. Eniten, noin 75 tonnia, kerätään hevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) siemeniä, joista valmistetaan laskimoita vahvistavaa ja niiden toimintaa parantavaa uutetta. Vaikka määrä on näin suuri, ei kerääminen millään tavalla vaaranna kasvin säilymistä. Ammatti: kasvin kerääjä Hollantilaissyntyinen Harry Leusveld on Sveitsin harvoja ammattimaisia rohtokasvien kerääjiä. Hän keräsi kasveja Alfred Vogelin kanssa jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Noista ajoista saakka hän on kerännyt suurimman osan Bioforcen Vogel-tuotteisiin tarvitsemista luonnonkasveista. Hän kerää esimerkiksi Ylä-Engadinista Usnea barbataa eli naavajäkälää, jota käytetään yskää ja kurkkukipua lievittävissä pastilleissa. Harry Leusveld kerää jäkälää niin, että kantaa rasitetaan mahdollisimman vähän. Alempien oksien jäkäliä ei kerätä, vaan ne jätetään villieläinten ravinnoksi. Kerääjän täytyy noudattaa lukuisia lajien suojeluun, suojelualueisiin jne. liittyviä määräyksiä. Kerääjä ei myöskään saa kerätä kasveja sellaisilta alueilta, joiden lähistöllä on liikennettä, teollisuutta tai tavanomaista maataloutta, jossa käytetään torjunta-aineita tai lannoitteita. Tavanomaista likaakaan ei sallita. Niinpä kerääjä ei saa kerätä rautateiden, polkujen, pikkuteiden tms. lähettyviltä. Harry Leusveld on aktiivinen luonnonsuojelija, joka myös valvoo keruualueillaan kasvien elinolosuhteiden säilymistä ennallaan. Se on hänelle kunnia-asia. Ammattimaisena kerääjänä hän tietenkin huolehtii samalla myös siitä, että kasvikanta säilyy, ja niin hän voi jatkaa terveiden kasvien sadonkorjuuta tulevinakin vuosina. Lähteet: Vogel´s Gesundheitsnachrichten, Serie Phytotherapie und Frischpflanzenverarbeitung nach A. Vogel (10),suom. M.Rajala.