Herkkuja kesäkeittiöstä
 
Kesäkeittiössä kasviksilla ja tuoreilla yrteillä on itseoikeutetusti keskeinen osuus. Nyt on aika nauttia kotimaisten kasvisten upeista aromeista ja loistavista väreistä!

Ruoanlaitto on yhä useammalle innostava harrastus. Kesänumeromme ruokaohjeet on valittu niin, että lähes kuka tahansa vähänkään ruoanlaittotaitoinen selviytyy niiden valmistuksesta.

Kesäkurpitsasalaatti
 

200 g kesäkurpitsaa
1 keltainen paprika
250 g tomaatteja
paljon tuoretta persiljaa

Kastike
puolen sitruunan mehu
2 rkl kylmäpuristettua extra vergine -laatuista oliiviöljyä (mieluiten luomuna)
Herbamare-yrttisuolaa
1 tl vahvahkoa sinappia
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi

Pese kasvikset. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi kuorineen. Leikkaa paprika ohuiksi suikaleiksi, kuutioi tomaatit. Silppua persilja.

Silppua kastikkeeseen tarkoitettu sipuli hyvin pieniksi kuutioiksi. Leikkaa valkosipulinkynsi pieniksi paloiksi ja riko ne vaikka veitsenkärjellä painamalla työlautaa vasten.

Vatkaa sitruunamehu, sinappi, Herbamare ja oliiviöljy kermamaiseksi kastikkeeksi. Sekoita siihen sipuli-valkosipulisilppu. Sekoita kastike salaattiaineksiin ja anna valmiin salaatin maustua ennen tarjoilua jääkaapissa.

Spaghetti yrttivoin kera
 

pari litraa vettä pastaa varten
2 rkl oliiviöljyä
ripaus merisuolaa
500 g spagettia
500 g tomaatteja
kiehuvaa vettä tomaattien kastamiseen

Yrttivoihin
n. 50 g eri yrttejä: ruohosipulia, persiljaa, kirveliä, rakuunaa, basilikaa, muutkin käyvät
1-2 valkosipulinkynttä
125 g voita
Herbamare-Spicy -yrttisuolaa (Herbamare ja Trocomarekin käyvät)
valko- ja mustapippuria
1­2 tl sitruunamehua
100 g hyvin kypsynyttä emmental-juustoa (musta- tai ainakin punaleimaista)

Keitä spagetti suolaripauksella ja öljyllä maustetussa vedessä. Huuhtaise siivilässä kylmällä vedellä, jotta pysyy irtonaisena. Kaada takaisin kattilaan.

Spagetin kiehuessa laita tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen toiseen kattilaan. Anna niiden kiehua hetki, kunnes kuoret alkavat halkeilla. Nosta tomaatit lautaselle ja kuori ne. Poista siemenet ja leikkaa tomaatit kuutioiksi. Sulata pannulla 2 ruokalusikallista voita ja pyöräytä tomaattikuutioita pannulla voissa pari, kolme minuuttia.

Yrttivoin valmistus:
Huuhtele yrtit ja leikkaa ne veitsellä hienoksi silpuksi. Purista valkosipulinkynnet. Laita huoneenlämpöinen voi kulhoon ja sekoita siihen yrttisilppu ja valkosipuli sekä sitruunamehu. Mausta Herbamare Spicy -yrttisuolalla ja valko- ja mustapippurilla.

Raasta juusto. Jos spagetti on jäähtynyt, kuumenna sitä hiukan kattilassa ja sekoita siihen tomaattikuutiot.

Laita lautaselle spagetti-tomaattisekoitusta. Ripottele päälle noin ruokalusikallinen juustoraastetta ja laita keskelle annos yrttivoita. Spagetin sijasta voi käyttää muitakin pastoja, esimerkiksi tagliatellea eli nauhamakaronia.

Oliivitahnaa monin tavoin tarjottavaksi
 

500 g mustia oliiveja (paino kivet poistettuina)
120 g kapriksia
2-3 puristettua valkosipulinkynttä
5 rkl hyvää oliiviöljyä
noin 1 tl Herbamare Spicy- yrttisuolaa

Soseuta ainekset tehosekoittimessa hienojakoiseksi tahnaksi. Laita tahna puhtaaseen lasipurkkiin, tasoita pinta ja peitä se ohuella oliiviöljykerroksella. Oliivitahna säilyy - mikäli pinta tasoitetaan aina oliiviöljyn alapuolelle ja öljyä lisätään sen verran, ettei tahna pääse kurkistamaan öljyn pinnalle - suljetussa purkissa parisen viikkoa.

Oliivitahnaa voi käyttää monin tavoin. Seuraavassa muutamia ehdotuksia.

Oliivileivät alkupaloiksi tai salaatin kanssa syötäviksi
Poikittain leikatuille patongin paloille tai puolikkaille vuokaleivän paloille sivellään oliivitahnaa. Leiville laitetaan tomaattiviipaleet, muutama vihreä oliivisiivu ja revittyjä basilikan lehtiä. Koristellaan kokonaisilla basilikan lehdillä.

Paahtoleipä rucolan ja oliivitahnan kanssa
Leipäviipaleet paahdetaan ja niille levitetään oliivitahnaa ja muutama lastu parmesaanijuustoa tai melko kovaa vuohen- tai lampaanmaitojuustoa. Päälle runsaasti rucolan lehtiä, joille ripotellaan pari tippaa oliiviöljyä.

Oliivitahnalla maustetut voitaikinarullat
Voitaikinalevy voidellaan reilusti oliivitahnalla. Päälle ripotellaan silputtua timjamia tai jotakin muuta mieliyrttiä tai useaakin lajia silputtuna. Taikina kääritään rullalle ja rulla leikataan noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaleet asetellaan leivinpaperille ja paistetaan kullankeltaisiksi 200 asteen lämmössä. Paistuvat kypsiksi nopeasti, joten varo palamista.

Kypsät rullat ovat herkullista suolaista tarjottavaa missä yhteyksissä hyvänsä: kahvipöydässä, salaatin ja keittojen seuraksi jne. Jos halutaan erityisen suolaisia rullia, oliivitahnaan sekoitetaan pari hienonnettua anjovisfilettä.

Oliivitahna pastakastikkeena
Yksinkertaisimmillaan pastaa voi syödä niin, että annokseen sekoitetaan 1-2 ruokalusikallista oliivitahnaa. Mikäli pasta tuntuu liian kuivalta, lisätään siihen hiukan oliiviöljyä. Lisämausteeksi voi laittaa silputtuja yrttejä, hitusen juustoa ja yrttisuolaripauksen.

Oliivitahnaa ja vuohenmaitotuorejuustoa pastakastikkeena
Kokeile pastan kanssa (yrteillä maustettua) vuohenmaitotuorejuustoa. Herkullista ja miellyttää varsinkin niitä, joille lehmänmaidosta valmistettu parmesaanijuusto ei maistu.

Myös lehmänmaidosta valmistetut tuorejuustot esimerkiksi ruoho- ja valkosipulin ja oliivitahnan kanssa ovat yllättävän hyviä ja nopeasti valmistuvia pastakastikkeita. Tarvitaan vain sekoittaminen ja saadaan siistin hyvää pastaa!

Mausteiset perunavartaat
 

Ainekset kymmeneen vartaaseen
1 kg pieniä pyöreitä perunoita
2 punaista paprikaa
1 keltainen paprika

Mausteöljy
4 rkl oliiviöljyä
1-2 puristettua valkosipulinkynttä
1 rosmariinioksa
2 tl Herbamare Spicy -yrttisuolaa

Ainekset sekoitetaan etukäteen. Kokonainen rosmariinioksa jätetään öljyyn luovuttamaan sille makuaan.

Vartaiden valmistus:
Pese perunat hyvin juuresharjalla. Esikypsennä niitä keittämällä 10 minuuttia. Leikkaa paprikat neljään osaan pitkittäin ja poista siemenet. Leikkaa pitkät palat vielä keskeltä kahtia. Puolita perunat ja pistä ne vuoron perään paprikapalojen kanssa pitkiin puu- tai metallivarrastikkuihin. Kypsennä grillissä noin 15 minuuttia. Voitele kuumina mausteöljyllä.

Aprikoosi-couscous
 

Tällä hauskan eksoottisella ruoalla voi herkutella vain tuoreiden aprikoosien aikaan - maku on sekä kuumana että kylmänä erinomainen, kunhan vain löytää hyviä ja kypsiä eli ei siis kovia aprikooseja.

250 g couscous- eli bulgur-ryynejä
1/2 l Plantaforce-kasvislientä (valmista liemikuutiosta)
1 tl Herbamare Spicy -yrttisuolaa
50 g voita
kymmenkunta tuoretta aprikoosia
(tähän ruokaan eivät purkitetut sovi)
2-3 porkkanaa
2-3 purjoa
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
Herbamare Spicya, oliiviöljyä paistamiseen
runsaasti tuoretta sitruunamelissaa maustamiseen ja koristeluun

Keitä ryynejä 10­15 minuuttia kasvisliemessä. Mausta Herbamare Spicylla. Sekoita joukkoon voi.

Puolita aprikoosit ja poista kivet. Paista aprikooseja leikkauspinta pannuun päin oliiviöljyssä ja nostele ne lautaselle odottelemaan.

Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi ja kypsennä ne pannulle lisätyssä vedessä. Kevyt kypsennys riittää, niiden ei pidä pehmetä liikaa.

Mausta kasvisseos Herbamare Spicylla. Laita vilja tarjoiluastian keskelle. Koristele couscous-keko aprikooseilla ja asettele vihannesseos keon ympärille. Ripottele koko ruoalle runsaasti silputtua tuoretta sitruunamelissaa mausteeksi ja koristeeksi.

Suklaakastike hedelmien tai marjojen kanssa
 

Tämä helppotekoinen suklaakastike on ns. täysiarvoinen vaihtoehto kaupan valmiille suklaakastikkeille. Se maistuu niin hedelmien ja marjojen kuin jäätelön ja jäädykkeidenkin kanssa.

1 banaani
1 1/4 dl maitoa (tai soijamaitoa)
1/4 dl kermaa
1 rkl kaakaojauhetta
1 veitsenkärjellinen aitoa vaniljaa
1/2 kiloa marjoja tai kuutioituja hedelmiä
(jäätelöä tai jäädykettä)

Kastikeainekset sekoitetaan perin pohjin tehosekoittimessa. Annos riittää kastikkeeksi puolelle kiloja tuoreita marjoja tai hedelmäkuutioita.

Lisämakeutta kaipaava voi sekoittaa kastikkeeseen 1­2 rkl vaahterasiirappia tai hiukan hunajaa.

M. Rajala