Geriaforce paransi visuaalista lyhyt-aikaista muistia
 

Geriaforcen eli neidonhiuspuun lehtiuutteen tehoa ikääntymisen aiheuttamiin muistihäiriöihin selvittänyt tutkimus osoitti, että uutteella saadaan merkitseviä eroja lyhytaikaisen muistin parantumisessa verrattuna placeboon eli lumelääkkeeseen.

Väestön suhteellisesti vanhetessa muistiongelmista kärsivien määrä kasvaa. Siksi myös kiinnostus havaintokykyä ja muistamista parantavia kasvien löytämiseksi on ymmärrettävästi lisääntynyt. Eräs kiinostavimmista on neidonhiuspuu (Ginkgo biloba), jokaKaukoidässä tunnetaan temppelipuun nimellä ja jota siellä on perinteisesti pidetty muistia parantavana rohtokasvina.

Sveitsiläinen kasvilääkkeiden valmistukseen erikoistunut Bioforce AG käynnisti tutkimuksen1), jossa selvitettiin neidonhiuspuun lehtiuutteen eri vahvuuksien tehoa muistiin ja keskittymiskykyyn. Tutkimuksen tulokset on julkaistu sveitsiläiseen kokonaisvaltaiseen lääketieteeseen erikoistuneessa julkaisussa (Schweizerische GanzheitsMedizin 11/1999).

Ginkgo biloban alkoholi/vesiuutteen tehoa erilaisina annoksina testattiin satunnaistetulla, placebokontrolloidulla kaksoissokkotutkimuksella. Siihen osallistui 24 kotihoidossa olevaa, iältään 55-86 vuotiasta potilasta, jotka kärsivät muisti- havainto- ja keskittymisongelmista. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään, joille kullekin annettiin puolen vuoden ajan kolmesti päivässä 40 tippaa joko Ginkgo-biloba -uutetta (kaksi kertaa vahvempaa kuin Geriaforce-uute), Geriaforce- uutetta tai placeboa eli tehotonta lumelääkettä.

Koehenkilöitä arvioitiin käyttämällä erilaisia psykometrisiä testaussarjoja (EMCT, Benton, Rey Test 1 ja 2, BDI). Ne mittaavat mm. huomioimista ja keskittymistä, lyhytaikaista muistia ja oppimiskäyrää, depressiota (jotta depressiiviset potilaat saatiin suljettua pois tutkimuksesta) sekä pitkäaikaista muistia. Lisäksi tutkittiin subjektiivista havainnointia ja keskittymistä.

Subjektiivisessa testissä ei havaittu merkitsevää eroa ryhmien välillä, vaan tulos oli kaikilla korkea. Sen sijaan lyhytaikaista näkömuistia mittaava Benton-testi antoi merkitsevät tulokset eri ryhmien välille. Eniten suorituskyky kasvoi Geriaforcea saaneella ryhmällä (26%). Koska huomiokyky ja keskittymiskyky olivat korkeita, tulos antaa mahdollisuuden päätellä, että erot tulosten parantumisessa johtuvat nimenomaan Geriaforcen aiheuttamasta lyhytaikaisen muistin parantumisesta.ER

1) Geriaforce for the treatment of age-induced memory disorders. A placebo-controlled double-blind study with two dosages. Friedrich H. Degenring, Michael R.H. Brautigam.