Miten maksasi jaksaa

Keski-Euroopassa on iät ajat pidetty maksan hyvinvointia terveyden perusedellytyksenä. Myös maksan ja mielialan yhteys tunnetaan: jos maksa ei voi hyvin, on mielikin maassa. 

Maksan toimintaa tuetaan Keski- ja Etelä-Euroopassa yleisesti ruokavalio- ja fysikaalisin hoidoin sekä kasvivalmisteilla, etenkin latva-artisokalla (Cynara scolymus). 


Lääkitset samalla maksaasi, kun hengität syvään raikasta ilmaa ja iloitset kauniista talvipäivästä.
 
Alfred Vogel piti maksaa niin tärkeänä, että hän kirjoitti kokonaisen kirjan maksan  merkityksestä. Hänen mielestään terveys ja jopa elämän pituus riippuvat suuresti maksasta. Samaa mieltä ovat monet nykyajan parantajat, niin myös lääkäri Merja Riska, joka seuraavassa esittää näkemyksiään maksan merkityksestä ja sen toimintaedellytysten turvaamisesta.

Alfred Vogel korosti aina maksan roolia eräänä tärkeimmistä elimistä. Miksi maksa on niin keskeinen elin?
Maksa on keskeisimpiä sisäelimiä, koska sillä on niin paljon erilaisia elintärkeitä tehtäviä. Voidaan sanoa, että maksa on monipuolisimmin toimiva sisäelin. 

Maksalla on keskeinen osuus ruoansulatuksessa. Lisäksi tulevat monet muut tehtävät. Lyhyesti sanottuna maksa ensinnäkin työstää hyvät aineet eli ravinnon elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. Toiseksi se suojaa elimistöä pahoilta aineilta eli erilaisilta myrkyiltä ja haitta-aineilta, esimerkiksi vahingollisilta lisäaineilta, torjunta-aineilta, alkoholilta ja muilta elimistöön myrkyn tavoin vaikuttavilta aineilta.

Koska maksalla on näin tärkeitä tehtäviä, on Alfred Vogelin näkemys maksan keskeisestä merkityksestä koko terveydelle mielestäni aivan perusteltu.

Millainen on maksan merkitys ruoansulatukselle?
Ilman maksaa ei ruoansulatus onnistuisi ollenkaan. Maksa toimii ravintoaineiden pilkkojana lukuisten entsyymiensä avulla. Ilman maksan hajoitustehtävää elimistö ei kykenisi käyttämään ravintoaineita hyväkseen. Maksa osallistuu ruoansulatukseen myös valmistamalla sappinestettä, jota tarvitaan rasva-aineenvaihdunnassa. Maksa on oikeastaan jollakin tavoin osallisena melkein kaikissa elimistön aineenvaihdunnallisissa prosesseissa.

Mitä tapahtuu, jos maksa voi huonosti?
Mikäli maksa ei toimi hyvin,  elintärkeät entsyymireaktiot häiriintyvät ennen pitkää enemmän tai vähemmän ja maksa rasittuu. Tämän myötä varsin moni elin ja kehon toiminnallinen tapahtuma häiriintyy. Tämä puolestaan luo edellytyksiä monenlaisten terveysongelmien ja jopa vakavien sairauksien puhkeamiselle.

Miten maksa suojaa elimistöä haitallisilta aineilta?
Ruoan mukana ja muitakin teitä tulee elimistöön haitta-aineita, jotka maksa työstää eri tavoin siihen muotoon, että muut elimet, esimerkiksi munuaiset, keuhkot ja iho; voivat poistaa ne elimistöstä.

Niin sanottu likainen veri kootaan laskimoverenkiertoon verenkiertojärjestelmästä. Likainen veri kulkee porttilaskimosysteemin kautta maksaan, joka puhdistaa sen käyttökelpoiseksi.

Erilaiset myrkyt ja mm. lääkeaineet maksa hajoittaa muuttaen ne vaarattomiksi. Kuormituksesta ja maksan kunnosta riippuu, kuinka suuren osan maksa kykenee tekemään vaarattomiksi. Osa myrkyistä jää joka tapauksessa vaikuttamaan elimistöön.

Jotta maksa selviäisi kaikista tehtävistään, sen tulee olla terve eikä sitä saisi rasittaa kohtuuttomasti.

Miten maksan terveyttä pidetään yllä?
Kaikki tietävät, että runsas alkoholin käyttö rasittaa maksaa. Myös ruokavaliolla on  keskeinen merkitys. Ruoan tulisi olla kaikin puolin mahdollisimman puhdasta. Parasta on siis luomulaatuinen ruoka.

Maksaa rasittavia aineita olisi hyvä käyttää mahdollisimman niukasti. Tällaisia ovat alkoholin lisäksi turhat lääkkeet ja ylipäätään kaikki toksikologiset aineet. Näiden karttaminen on tärkeää siksi, että lisäkuormitus haitta-ainepuolella heikentää maksan kykyä hoitaa perustoimintojaan. Haitta-aineita kulkeutuu nykyaikana elimistöön joka tapauksessa, vaikka niitä pyrkisikin karttamaan. Niitä saa ilmasta, vedestä ja jonkin verran saasteiden myötä jopa myös puhtaasti viljellystä ruoasta.

Alfred Vogel korosti hapen ja liikunnan merkitystä maksan terveydelle. Miten tällaista näkemystä voi perustella?
Happi on entsyymien lisäksi mukana lähes kaikissa maksan toiminnoissa. Siksi  on tärkeää saada  paljon happea. Niinpä ulkoilmassa liikkumisella onkin keskeinen merkitys maksan terveydelle. Nimenomaan ulkona liikkuminen on hyödyllistä, koska sieltä saa eniten happea. Lisäksi liikunta vilkastuttaa verenkiertoa, jonka myötä happi kulkeutuu maksaan. Myös maksan oma verenkierto vilkastuu, ja se on kaikin tavoin hyödyksi maksan toimintakyvylle.

Alfred Vogelin mielestä maksalla ja mielellä on kiinteä vuorovaikutus. Onko tällainen näkemys mielestäsi perusteltu?
Kokemukseni mukaan maksa on selkeästi yhteydessä mielen tasapainoon. Siksipä esimerkiksi masennuspotilailla kiinnitän huomioni myös maksan hoitoon. Vuorovaikutussuhde on mielestäni selvä, maksaongelmat voivat aiheuttaa masennusta ja toisaalta masennus voi taas altistaa maksahäiriöille.

Miten maksan toimintaa voi tukea?
Ruokavalion tulisi olla mahdollisimman kevyt ja etenkin vähärasvainen. Suosittelen kasvisvoittoista ruokavaliota, jossa on mahdollisimman vähän eläinrasvoja ja myös lihaa. Konditoriatuotteet eivät sovi maksaa hoitavaan ruokavalioon. Ruoan tulisi lisäksi olla mahdollisimman puhdasta eli mielestäni ainakin pääosin luomulaatuista.

Vettä olisi hyvä juoda runsaasti, samoin sellaisia mehuja, jotka eivät ärsytä maksaa. näitä ovat mm. luomulaatuinen porkkanamehu ja mustikkamehu. Maksaa on hyvä myös tarpeen tullen tukea latva-artisokkavalmisteilla ja lääkärin määräämillä homeopaattisilla lääkkeillä. MR

Lue lisää:

  • Miten maksa oireilee?
  • Maksakuuri suojaa terveyttä