Suotuisa ajankohta tällaiselle
kuurille on vaikkapa heti vuodenvaihteen jälkeinen aika, sillä
joulukuussa ja vuoden vaihtuessa maksa rasittuu yleensä tavallista
enemmän anteliaiden juhlapöytien ääressä.
-
Rasvaiset ja rasvassa kypsennetyt
ruoat jätetään kuurin ajaksi pois ruokavaliosta. Näin
myös makkarat, rasvaiset juustot, koviksi keitetyt munat, makeiset
ja makeat leivonnaiset. Rasvana voi käyttää tilkan kylmäpuristettua
luomulaatuista kasviöljyä (esim. Merum-oliiviöljy).
-
Alkoholi ei kuulu maksaa suojaavaan
dieettiin. Alkoholipohjaisen latva-artisokkauutteen (Cynara) sisältämä
alkoholimäärä on niin vähäinen, ettei siitä
kuitenkaan ole haittaa. Jokainen poltettu savuke lisää maksan
rasitusta sisältämiensä myrkkyjen vuoksi, joten ainakin
tupakointia olisi tärkeää vähentää merkittävästi,
ellei siitä onnistu kokonaan luopumaan.
-
Tuoreita hedelmiä, lukuunottamatta
marjoja, papaijaa ja banaania, kannattaa karttaa. Kaalit, pavut ja herneet
voivat myöskin ärsyttää maksaa. Mustaherukka ja mustikka
ovat erittäin hyviä maksalle.
-
Ruokavalioon sopivat kuorineen
keitetyt perunat, luomulaatuinen täysjyväriisi ja höyrytetyt
kasvikset. Kaikki täysjyväviljavalmisteet, mysli ja seesaminsiemenet
ovat hyviä.
-
Päivittäin olisi hyvä
syödä joitakin seuraavista: hitunen raastettua retikkaa tai tilkka
retikkamehua (mm. Biottan), luomuporkkanaraastetta tai höyrytettyä
porkkanaa ja hiukan Biottan porkkanamehua, punajuuriraastetta tai
Biottan punajuuritäysmehua, kitkeriä salaattikasviksia
(voikukanlehtiä, rucolaa, endiiviä).
-
Kolme kertaa päivässä
aterian jälkeen otetaan annos Cynara-latva-artisokkauutetta.
Valkuaispitoisen aterian jälkeen otetaan lisäksi 1–2 Papayaforce-papaijatablettia,
jotka edistävät valkuaisaineiden sulamista.
-
Tavallisen maidon sijasta käytetään
hapanmaitotuotteita eli piimää, jugurttia, rahkaa ja viiliä.
-
Hyviä juomia ovat maksakatkeroita
(sikuria, tammenterhoja) sisältävä Bambu-viljahedelmäjuomajauheesta
valmistettu lämmin juoma, maitohapponen herajuoma (Molkosan)
ja mm. piparminttua, vadelmanlehtiä ja sitruunamelissaa sisältävä
Vogelin yrttitee (mietona). Kuurin aikana juodaan paljon myös
vettä.
-
Vähintään kerran
päivässä suihkutetaan maksan aluetta (oikealla heti kylkikaaren
alapuolella) ainakin 5–10 minuuttia mahdollisimman lämpimällä
vedellä kunnes iho alkaa punoittaa. Tämä lämminvesihoito
vilkastuttaa maksan alueen verenkiertoa ja laukaisee mahdollisia kouristuksia.
On myös erinomainen ensiapu sappikipuun. Saunominen on hyväksi,
sillä se saa aikaan puhdistavaa hikoilua.
-
Päivässä tehdään
ainakin pari vaikka lyhyehköäkin kävelylenkkiä ulkona.
Aamulla kannattaa heti herättyä avata ikkuna ja hengittää
joitakin minuutteja syvään sen ääressä. Näin
saadaan elimistöön tuhti annos happea heti yön jälkeen.
MR
|