Rohtoja
ja ruokaa
kesäisestä
luonnosta
| Nyt on koittanut se vuodenaika, jolloin
pohjoinen luonto antaa runsaan ja arvokkaan saaliin sille, joka on valmis
hankkimaan tietoa ja näkemään vaivaa etsiäkseen luonnon
antimia ja oppiakseen käyttämään niitä.
Seuraavassa esittelemme joitakin suomalaisesta luonnosta löytyviä tai kotipuutarhassa hyvin viihtyviä kasveja, joita jo aloittelevakin yrttituntija voi huoletta käyttää. Lisätietoa luonnonvaraisten ja viljeltyjen kasvien käyttömahdollisuuksista sekä rohtona että ruokana saat uudesta Vogel-oppaasta A.Vogelin Yrttikirja — Rohtoja ja ruokaa luonnosta. Basilikaa mausteeksi ja maharohdoksi
Basilika on hyväntuoksuista, maukasta ja terveellistä. Siinä on paljon C-vitamiinia, niasiinia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja rautaa. Tärkeä ainesosa on haihtuva öljy, joka on antiseptistä, limaa irrottavaa ja ruoansulatusta helpottavaa. Varsinkin ilmavaivoista kärsivän on hyvä syödä tuoretta basilikaa. Basilikan on todettu ylipäätään parantavan ja rauhoittavan ruoansulatusta. Basilikakastike
salaatteihin sekä paistin ja kalan seuraksi
Sipuli ja valkosipuli silputaan pieniksi kuutioiksi. Kaikki ainekset sekoitetaan hyvin. Basilika lisätään kastikkeeseen pieninä palasina. Tämä kastike maistuu kylmien ja lämpimien paistiviipaleiden, graavilohen ja muun kalan kera ja on aivan erinomaista myös grillattujen kasvisten ja tuoresalaattien kastikkeena. Ratamoa hiertymien hoitoon ja ruokaan
Ratamo on antiseptinen kasvi, joka irrottaa limaa ja lievittää kurkun ja nielun alueen kipuja. Ratamolla on antiseptisen vaikutuksensa vuoksi hoidettu paljon myös haavoja, ruhjeita ja jalkojen hiertymiä sekä hyönteisten pistoja. Ratamo tuhoaa bakteereja. Ratamoa on saatavana myös valmiina Plantago-nimisenä tuorekasviuutteena . Uutteella voi kesällä hoitaa mm. jalkojen hiertymiä, hyönteisten pistoja ja kurkkukipua sekä yskää. Jotkus ovat saaneet siitä apua myös alkavaan huuliherpekseen. Ratamoa voidaan käyttää ravintona samaan tapaan kuin nokkosta. Silputut lehdet antavat kasvi- ja vihannesruoille jännittävää makua, joka muistuttaa pinaatin ja kaalin sekoitusta. Erikoisen makunsa vuoksi ratamoa kannattaa aluksi kokeilla varovaisesti. Se sopii sekä tuoresalaattien että salaattikastikkeiden mausteeksi. Tee yskään
ja keuhkoputkentulehdukseen
Juo teetä lämpimänä 3-4 kupillista päivässä yskään ja keuhkoputkentulehdukseen muiden lääkkeiden ohella tukihoidoksi. Voikukkaa pizzaan ja elimistön
puhdistamiseen
Voikukkaa pidetään rikkaruohona, mutta se on erinomaisen arvokas rohto- ja ravintokasvi, josta on kasvin ominaisuuksien tuntijalle monenlaista iloa. Voikukka aktivoi maksan, sapen ja munuaisten toimintaa. Näin se puhdistaa elimistöä tehokkaasti talven aikana kertyneistä kuona-aineista. Voikukan vaikutukset perustuvat ennen kaikkea karvasaineisiin, mutta myös koliiniin, inuliiniin, C-vitamiiniin ja kivennäisaineisiin. Voikukan kaikki osat kukkavanaa lukuunottamatta ovat käyttökelpoisia. Juurista ja lehdistä voi valmistaa yrttiteetä. Lehdistä voi puristaa mehua juotavaksi alkukesän puhdistavana juomana esimerkiksi mehuun sekoitettuna. Mehua voi myös pakastaa seuraavan kevään puhdistuskuuria varten esimerkiksi jääpalapusseihin. Kukista voi valmistaa viiniä ja voikukkahunajaa. Auringonkeltaisia terälehtiä voi käyttää monin tavoin koristeina ja värin antajina (vaikkapa voin seassa). Tuoreet lehdet sopivat tuoresalaatteihin ja mausteeksi mitä erilaisimpiin ruokiin. Kevätkesällä lehtiä kannattaa käyttää jossakin muodossa kuuriluontoisesti joka päivä muutamien viikkojen ajan. Näin elimistö puhdistuu talven aikana kertyneistä kuona-aineista ja turhasta nesteestä. |
| Pizza voikukkasalaatin
kera
Valmista ensin pizza, jonka täytteenä on silputtua parmankinkkua, tomaattiviipaleita ja raastettua juustoa. Tee voikukkasalaatti sekoittamalla pestyihin ja silputtuihin voikukanlehtiin kylmäpuristettua Merum-oliiviöljyä, balsamico-etikkaa, Trocomare-yrttisuolaa, mustapippuria, hitunen raakaruokosokeria tai hunajaa ja puristettu valkosipulinkynsi. Levitä kuumalle pizzalle paksuhko kerros salaattia. Herkullista, terveellistä ja taatusti uudenmakuista. MR |
![]() |