Tutkimus Urticalcinin käytöstä ja vaikutuksista Sveitsiläinen tutkijaryhmä teki vuonna 1989 selvityksen A. Vogelin kehittämän Urticalcin -nokkostabletin käyttötarkoituksista ja käytön vaikutuksista. Kun Urticalcin haluttiin rekisteröidä Sveitsissä, viranomaiset vaativat enemmän tietoa valmisteesta. Tämän vaatimuksen pohjalta nousi ajatus laajan käyttäjäkyselyn toteuttamisesta.
Urticalcin syntyi 1950-luvulla, ja se oli ollut markkinoilla Sveitsissä samoin kuin Suomessakin jo vuosikymmeniä. Ihmiset eri puolilla maailmaa olivat löytäneet tämän tuotteen kuultuaan toisten käyttäjien hyvistä kokemuksista.
Kysely toteutettiin yksinkertaisesti: Urticalcin-tuotepakkauksiin liitettiin kyselylomake, ja myös saksankielisissä Terveydenhoitouutisissa (Gesundheitsnachrichten) oli palautettava kyselylomake. Näin saatiin tietoa sekä senhetkisistä käyttäjistä että niistä, jotka olivat käyttäneet tuotetta joskus aikaisemmin.
Niin vastausten määrä kuin niiden sisältökin yllättivät tutkijat. Kyselyyn saatiin yli 6000 vastausta. Kokemukset olivat erittäin myönteisiä. 82 prosenttia vastanneista ilmoitti kynsiensä ja 76 prosenttia hiustensa vahvistuneen. Merkittävää oli myös Urticalcinin vaikutus yleiskuntoon ja vilustumissairauksien vähenemiseen.
Urticalcin-kyselyn tulokset
6000 vastausta
Kynnet vahvistuivat
Hampaiden reikiintyminen väheni
Hiusten kasvu parani
Väsymys väheni
Haavojen paraneminen nopeutui
Vilustumiset vähenivät
Yleiskunto koheniselvästi
82%
86%
76%
80%
85%
88%
80%ei selvästi
18%
14%
24%
20%
15%
12%
20%Niistä vastaajista, jotka olivat käyttäneet Urticalcinia luun-
murtuman jälkihoitoon, 90% arvioi paranemisen nopeutuneen.