Jaksamisesta ja vanhenemisesta
Helsinkiläisen mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman (46) elää nuorten ja kauniiden maailmassa, muttei silti haluasi olla ikuisesti nuori.
Malli- ja muotimaailman herättämiin mielikuviin verrattuna Laila Snellmanin oma habitus yllättää: ei meikkiä, hiukset yksinkertaisesti taakse sitaistuina ja yllään tyylikkään musta mutta ilmeisen mukava asu.
- En koskaan käytä arkioloissa meikkiä, hän kuittaa ja antaa luvan kuvata itseään siltä istumalta.
Äärimmäisyysihminen
- Olen aika lailla extrem, äärimmäisyysihminen, Laila luonnehtii itseään ja vitsailee sen olevan sukuominaisuus. Ehkäpä hän viitttaa isoisäänsä Teo Snellmaniin, joka oli suomalaisen reformistiliikkeen kärkihahmoja ja aikansa tunnetuimpia "vihreitä".
Puheesta kuultava aavistuksenomainen vieras sävy vihjaa Lailan kansainväliseen taustaan. Hänen äitinsä on espanjalainen, ja diplomaattiperheen lapsena Laila kertoo syntyneensä Puolassa ja vasta lukioaikanaan muuttaneensa Helsinkiin. Perheen kotikieli oli ranska.
- Onneksi sentään isäni päätti puhua suomea kanssani. Hän sanoi haluavansa antaa minulle juuret. Koulun jälkeen asetuinkin sitten Suomeen.
Ihanat isovanhemmat
Laila kertoo isoisänsä Teon samoinkuin isoäitinsä taidemaalari Elsa Snellmaninin olleen boheemeja, elämänmyönteisiä ihmisiä.
- He antoivat loistavan esimerkin siitä, miten on mahdollista vanheta luonnollisesti ja ilman katkeruutta. Isoisäni oli kuollessaan 83-vuotias, itse olin silloin 20. Muistan hyvin, kuinka he halusivat aina olla kaikessa mukana ja olivat kiinnostuneita mitä erilaisimmista asioista. Aivan loppuun saakka he harrastivat avantouintia, olivat välillä paastokuurilla ja elivät muutenkin täysillä.Haluaisin itse säilyttää samanlaisen asenteen! En voisi kuvitellakaan parinkymmenen vuoden päästä ryhtyväni lepäämään laakereillani.
- Joskus Teolla oli omat tempauksensa, joita äitini ei aina oikein jaksanut sulattaa. Kerrotaan mm. juttua, kuinka minut ja vaunut, joissa olin nukkumassa, löydettiin yltä päältä mustikassa. Teo oli salaa käynyt syöttämässä minulle terveellisenä pitämäänsä mustikkasosetta.
Teo Snellman oli kasvissyöjä ja itse asiassa vegetarismin tunnetuksi tekijä maassamme. Hänellä oli läheiset suhteet aateveljiinsä kuten ruotsalaiseen Are Waerlandiin. Laila kertoo hänen tunteneen myös Alfred Vogelin.
Ei kukaan halua olla ikuisesti nuori
- En pelkää vanhenemista. Minusta myös vanha ihminen on kaunis! On väärin, että lehdet ovat täynnä nuorten ihmisten kuvia. Jotenkin arvomaailmamme on pielessä, kun emme osaa antaa riittävästi arvoa iäkkäille ihmisille. Äitini onkin sanonut, ettei haluaisi viettää vanhuuttaan Suomessa. Ero suhtautumisessa iäkkäisiin on valtava esimerkiksi verrattuna eteläeurooppalaisiin kulttuureihin.
- Eihän kukaan halua olla ikuisesti nuori! Miksi sitten ihannoida kohtuuttomasti nuoruutta? Esteetikkona toki ihailen ja katselen mielelläni kaikenikäisiä kauniita ihmisiä. Mutta toisaalta, kauniskin muuttuu rumaksi, jos olemuksesta kuultaa katkeruus.
Mallibisneksestä
Laila kertoo toimistossaan olevan kaikenikäisiä malleja. Nuorten avulla kuitenkin myydään, ja he ovat myös markkinoinnissa tärkein kohderyhmä.
Kysymykseen nuorten naismallien luonnottomasta laihuudesta Laila Snellman vastaa, ettei nuoren tytön edes kannata hakeutua alalle, jollei hän ole luonnostaan erittäin sirorakenteinen ja pitkäjäseninen.
- Olen ollut 19 vuotta alalla, ja jo tänä aikana olen huomannut Suomesta alkaneen löytyä tällaisia luonnostaan laihoja, lähes 180-senttisiä tyttöjä. Aikaisemmin ongelmana oli perisuomalaiseen tapaan liian lyhyet sääret ja leveä lantio, ja malleja piti laihduttaa tai etsiä etäämpää esimerkiksi Virosta tai Ruotsista. Nyt tilanne on kuitenkin - elämäntavoista ja ravinnosta johtuen? muuttunut.
- Mitä luurangon laihoihin malleihin tulee, ihmisten pitäisi tajuta, että kyse on sensaatiohakuisesta showbisneksestä, missä pyritään shokeeraamaan mitä kummallisimmilla asioilla ja missä huomiosta taistellaan verisesti. Nämä ilmiöt pitäisi jättää omaan arvoonsa eikä tehdä jostakin Twiggyn kaltaisesta poikkeuksesta yleispätevää kauneusihannetta.
Joskus on vain pakko jaksaa
Laila on ollut lähes koko pitkän ammattiuransa ajan yksinhuoltaja. Tällä hetkellä kotona ovat 15- ja 16-vuotiaat lapset. Vanhin lapsista on jo maailmalla.
Monipolvinen elämä on rassannut välillä kovastikin. Silloin on ollut vain pakko jaksaa.
- En taida olla romahtavaa lajia. Vakavasti puhuen, minulle lapset ovat kaiken A ja O. Kun on ollut hankalaa, olen vain päättänyt jaksaa  muutenhan kaikelta putoaisi pohja.
- Analysoin itseäni löytääkseni asioita, jotka voisin tehdä toisin. Yritän olla syyttämättä huonosta olostani ulkopuolisia tai olosuhteita. Pari vuotta sitten elin eräänlaista kriisivaihetta, kun menetin todella hyvän työntekijän. Tuntui, etten mitenkään selviä. Pari tuttavaani ehdotti, että kokeilisin uusia mielialalääkkeitä päästäkseni pahimman yli. Lääkäri kuitenkin näki, etten todellisuudessa mitään lääkkeitä tarvinnut. Olin nimittäin kuullut, että ne auttaisivat myös pudottamaan painoa - olin silloin kymmenisen kiloa tuhdimmassa kunnossa. Lääkäri jotenkin oivalsi tilanteen eikä määrännyt lääkkeitä. Enkä niitä sitten tarvinnutkaan.
Oltava terveesti itsekäs
- Tietenkään voimat eivät tule tyhjästä, on myös otettava aikaa itselle. Minulle henkireikiä ovat lukeminen ja luonto. Ensi kesäksi suunnittelen taideseminaariin osallistumista, Laila kertoo.
Jaksamisen kannalta tärkeää on sekin, ettei yritä kynsin hampain tehdä kaikkea itse. - En mistään hinnasta luopuisi siivoajasta, joka käy meillä viikottain! Kun lapset olivat pienempiä, meillä oli työni takia kotiapulainen.
Luonnollisesti myös terveellinen ravinto ja kuntoilu antavat voimia. Laila ei ole isovanhempiensa tapaan puhtaasti kasvissyöjä, mutta kasvikset ovat kuitenkin hänen ruokavalionsa perusta. Juomaksi paljon lähdevettä, vihreää teetä ja hiukan espressoa. Kuntoilulajeja hän vaihtelee sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu houkuttelevalta.
Lailan paras vinkki jaksamiseen on kuitenkin, että muistaa nauraa.
- Nauraminen keventää arkea ja auttaa kummasti eteenpäin.
Elisa Rosenberg