Asiantuntijana proviisori Kaija Heikkilä:

Hyvä olo lähtee vatsasta

Oikutteleva maha ei ole helppo kaveri, joten siitä kannattaa hankkiutua eroon. Kun ruoka sulaa ja suoli toimii ongelmitta, on helppo hymyillä.

Terveelliset ruokatottumukset ja sopiva liikunta riittävät useimmiten pitämään vatsan kunnossa. Jos vatsa oikuttelee, ensimmäiseksi kannattaa miettiä, onko syy elämäntavoissa tai ruokavaliossa.

Normaalista poikkeava ruoka, elämäntilanne tai vaikkapa vuorokausirytmi saattavat kuitenkin sekoittaa hyvävatsaisenkin elämän. Se miten reagoi tämänkaltaisiin muutoksiin vai reagoiko niihin ylipäätään, riippuu kunkin yksilöllisistä ominaisuuksista. Yhdellä on taipumusta ummetukseen, toinen kärsii herkästi erilaisista ruoansulatusvaivoista, kolmas suolistokäymisestä ja turvotuksesta.

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan täsmätoimia. Kun oppii tuntemaan oman vatsansa, ongelmat on mahdollista pitää kurissa järkevällä itsehoidolla.

Hellävaraista apua ummetukseen

Ummetus lienee tavallisimpia kiusoja. Se on yllättävän yleistä nuorillakin, jopa lapsilla. Ummetukseen kannattaa puuttua ajoissa, sillä jatkuessaan se tekee elämän tukalaksi ja voi sairastuttaa vakavasti.

Ensimmäiseksi kannattaa miettiä, minkä verran liikkuu. Suurin syy nykynuorten kovaan vatsaan roskaruoan ohella on juuri liikunnanpuute. Monipuolinen liikunta hieroo tehokkaasti suolistoa ja liikuttaa suolen sisällä etenevää ravintomassaa.

Kuituja tarvitaan samasta syystä. Ne turpoavat suolessa voimakkaasti lisäten suolen sisältöä ja aktivoiden eteenpäin kuljettavaa lihasliikettä.

Lisää siis ruokalistalle vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sekä täysjyväviljaa. Vältä kuituköyhää ja muutenkin epäterveellistä roskaruokaa. Muista pureskella ruoka huolellisesti ja juo aterioiden välillä paljon puhdasta vettä!

Itsepintaiseen, pitkään jatkuneeseen ummetukseen moni on saanut apua koneellisiin suolihuuhteluihin erikoistuneelta colonic-terapeutilta.

Vogel-vinkit:

Kun tarvitaan hellävaraista mutta tehokasta apua esimerkiksi lasten tai raskaana olevien ummetukseen, kannattaa kokeilla Biotta Digest -juomaa. Hyvänmakuinen juoma sisältää mm. luomuviljeltyä luumua, omenaa, viinirypäleitä ja viikunaa. Niissä kaikissa on runsaasti vatsan toimintaa aktivoivia vesiliukoisia kuituja. Juomassa on myös yrttiteetä, jossa on vatsaa tasapainottavaa kamomillaa. Juo mehua noin desilitra ennen ateriaa.

Matkaummetus on monille tuttu kiusa. Lomalla suolikin päättää laiskotella, eikä tilannetta paranna totutusta poikkeava ruoka. Erilainen ruokahygienia taas saattaa aiheuttaa muunlaisia ongelmia. Papaijasta valmistetut Papayaforce-tabletit ovat osoittautuneet mainioksi lisäksi matka-apteekkiin. Niiden papaiini-entsyymit hajottavat valkuaista ja aktivoivat haiman entsyymejä ehkäisten ruoansulatusongelmia ja helpottaen suolen toimintaa matkan aikana.

Vogelin luomulaatuisesta täysjyväriisistä haudutettu, erittäin kuitupitoinen ja todella maukas riisipuuro keventää vuodenvaihteen raskaita ja runsaita ruokia. Pidä välillä muutama puuropäivä vatsasi iloksi. Jos oikein haluat vatsaasi helliä, tee puuron seuraksi perinteinen kiisseli, jonka pohjana käytät Biotta Digest-luumujuomaa.

Helpota maksan ja sapen työtä

Maksan ja sen sisarelimen sapen toiminnan tukeminen on paikallaan, jos rasvainen, raskas ruoka aiheuttaa ruoansulatusvaivoja. Tuki tai jopa pidempi kuuri saattaa olla tarpeen myös esimerkiksi näin loppuvuodesta, kun edessä on juhlakausi runsaine ruokineen ja juomineen. Lääkekuurit ja stressaava elämäntilanne rasittavat nekin maksaa. On siis monia tekijöitä, jotka lisäävät maksan työtaakkaa. Vain noin 30 prosenttia maksaongelmista johtuu alkoholista, jota helposti pidetään ainoana syyllisenä.

Maksa ei yleensä suoranaisesti oireile silloinkaan, kun se on ylikuormittunut. Väsynyt ja haluton olo, huonosti toimiva suoli ja kellertävä iho saattavat olla merkkejä maksan ahdingosta.

Vogel-vinkki:

Latva-artisokka eli Cynara on erinomainen sappi- ja maksarohto. Se lisää sappinesteen eritystä helpottaen siten rasvaisen ruoan sulamista. Artisokan lehdistä valmistettua Cynara-uutetta otetaan 10-20 tippaa ruokailun jälkeen ruoansulatusvaivojen ehkäisyyn. Sitä suositetaan myös yhdessä Boldocynara-maksatablettien kanssa maksaa puhdistaviin kuureihin.

Myös korkeasta kolesterolista kärsivän kannattaa pitää 1-2 kuukauden Cynara-kuuri. Lisääntynyt sappineste sitoo suolessa itseensä kolesterolia, jolloin sitä myös poistuu aiempaa enemmän elimistöstä.

Suolen bakteerikanta terveeksi

Tasapainoinen, terve bakteerikanta on ruoansulatuskanavan hyvinvoinnin perusta. Kun paksusuolessa asustavat monet erilaiset bakteerit ovat tasapainossa keskenään, vastustuskykymme toimii aktiivisemmin. Kärsimme vähemmän monista vaivoista kuten ummetuksesta ja allergioista.

Maitohappobakteerit ovat suolessa tuiki tarpeellisia järjestyksenvalvojia. Maitohappokäyneet elintarvikkeet kuten hapanmaitotuotteet ja hapankaali ovat tästä syystä todellista terveysravintoa. Niissä on nk. prebiootteja, jotka ruokkivat maitohappobakteereja auttaen niitä lisääntymään ja toimimaan aktiivisemmin.

Vogel-vinkki:

Alfred Vogelin kehittämän maitohappoisen Molkosan-heratiivisteen terveysvaikutukset perustuvat pitkälti sen hyvään maitohappokoostumukseen. Siinä on runsaasti oikeallekääntyvää L+ -maitohappoa, joka ruokkii suolen hyötybakteereja. Molkosanista edellen kehitetty Molkosan Vitality sopii nykyajan kiireiselle ihmiselle. Hyvänmakuisessa ja helppokäyttöisessä juomajauheessa on Molkosanin lisäksi suolta hoitavaa, verensokeria tasaavaa liukoista kuitua ja vihreää teetä, joka piristää ja auttaa pitämään painoa kurissa.

ER