Ylipainosta tasapainoon

Ravintoterapeutti Sinikka Pakemanin ja proviisori Kaija Heikkilän Vogel-luentosarja etsi vastauksia lihomisen syihin. Kuudella eri paikkakunnalla pidetyt luennot alkoivat Helsingistä 23. maaliskuuta.

Miksi suomalaiset - amerikkaisten, englantilaisten ja monien muiden hyvinvointivaltioiden asukkaiden tapaan - vain lihovat vuosi vuodelta? Tilanteen tekee kummalliseksi se, että yleisesti ottaen ihmiset ovat terveystietoisia, pyrkivät syömään aiempaa kevyemmin ja karttamaan rasvoja. Kaiken keventelyn takana luuraa kuitenkin uusi mörkö, sokeri, jota ravintoterapeutti Sinikka Pakeman nimittää uudeksi rasvaksi.

"Viattomalta kuulostava fruktoosikin muuttuu kaikkien sokereiden - samoin kuin muidenkin nopeiden hiilihydraattien - tavoin nopeasti läskiksi vyötärölle. Kannattaa lukea tarkoin nk. kevyttuotteiden tuoteselosteet. Rasvaprosentti saattaa näyttää houkuttelevan alhaiselta, mutta sen sijaan eri nimisiä sokereita tuotteessa on rasvankin edestä. Vielä hullummaksi rasvafobian tekee se, että elimistömme tarvitsee rasvoja. Esimerkiksi aivot rakentuvat pääosin rasvoista ja tarvitsevat välttämättä oikeanlaatuisia rasvahappoja toimiakseen kunnolla."

"Välttämättömiä, terveellisiä rasvahappoja ei saada kovetettuja tai muita rankasti käsiteltyjä rasvoja sisältävästä pikaruoasta tai kevytlevitteistä, vaan hyvälaatuisista kasviöljyistä ja kalarasvoista. Rasvojen samoin kuin muidenkin ravntoaineiden luonnollisuuteen ja puhtauteen kannattaa panostaa."

Ravinto vaikuttaa myös mieleen

Nykyään on alettu kiinnittää huomiota ravinnon ja monien psyykkisten oireiden kuten masennuksen, keskittymisvaikeuksien ja ylivilkkauden väliseen yhteyteen.

"Karkkipäivien sokerihumalan aiheuttama ylivilkkaus samoin kuin makeiden välipalojen ja limsojen aiheuttamat tarkkaavaisuushäiriöt ovat tuttuja asioita lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Masennukseen syödään suk-laata, ja pahaa mieltä hoidetaan syöpöttelemällä. Siitä taas saa huonon omantunnon ja olo on entistäkin kurjempi."

Ruoalla on myös tieteellisesti osoitettuja mieltä hoitavia vaikutuksia. Viime aikoina varsinkin kalaöljyjen omega-3-rasvahappojen masennusta lievittävät sekä keskittymis- ja oppimiskykyä parantavat ominaisuudet ovat saaneet runsaasti julkisuutta.

Pitkä tie tasapainoon

Yksinkertaisimmillaan lihomisen syynä on epätasapaino kulutuksen ja energiansaannin välillä; syömme enemmän kuin kulutamme. Monesti laihduttaminen tuntuu kuitenkin olevan työn ja tuskan takana siitäkin huolimatta, että lisää liikuntaa ja yrittää rajoittaa syömistään. Kilot istuvat tiukassa vaikka kuinka laihduttaisi, ja onnistuneenkin dieetin jälkeen kilot tulevat nopeasti takaisin.

"Työskennellessäni ylipainosta kärsivien kanssa joudumme yleensä panemaan ruokatottumukset ja siinä sivussa elämäntavatkin remonttiin. Roskaruoka tuhoaa systemaattisesti elimistöä, ja edessä on usein pitkä tie tilanteen normalisoimiseksi. Tapanani on sanoa, ettei onneen ole oikotietä. Jos on riittävän motivoitunut, jaksaa kuitenkin viedä remontin loppuun saakka. Pysyvät tulokset ja entiseen verrattuna suorastaan euforinen, energinen olo palkitsevat ponnistelut!"

Miksi painonpudotus ei onnistu

Sinikka Pakeman listaa lihomisen merkittävimmiksi taustatekijöiksi seuraavat tekijät:

Erilaiset allergiat ja intoleranssit. Suoli voi tällöin usein huonosti, ja elimistöön alkaa kertyä kuonaa, joka rasittaa maksaa. Nämä asiat olisi ensin hoidettava kuntoon, jotta paino alkaisi normalisoitua.

Maksan hidas toiminta samoin kuin hidas aineenvaihdunta yleensäkin. Molempiin auttaa ruokavalion siivous. Maksayrtit ja runsas vedenjuonti auttavat myös maksaa puhdistumaan. Liikunta on erittäin tärkeä maksantoiminnan ja koko aineenvaihdunnan vilkastuttaja.

Veren sokerin heittely saa helposti syömään makeita välipaloja, jotka vain pahentavat tilannetta kohottamalla nopeasti veren insuliinitasoa laskeakseen taas yhtä nopeasti. Vähitellen kehittyy ns. insuliiniresistenssi, jossa yksinkertaisimmillaan on kyse siitä, ettei insuliini pääse soluihin. Tämä puolestaan johtaa ns. metabolisen oireyhtymän kehittymiseen. Kun insuliini on jatkuvasti koholla, se saa aikaan veren korkeamman rasvapitoisuuden kautta verenpaineen nousun. Samalla myös hyvä, verisuonia siivoava HDL laskee ja verisuonet alkavat plakkiutua.

Jatkuessaan epätasapaino voi johtaa mm. aikuisiän diabeteksen kehittymiseen. Se on yleistynyt meilläkin ja sitä saatetaan tavata jopa lapsilla. Hälytysmerkkejä ovat paitsi ylipaino, kohonnut kolesteroli ja verensokerin heittely.

Jos ylipainoa on enemmän kuin muutama kilo ja se alkaa kertyä vyötärölle ns. omenalihavuudeksi, varoituskellojen pitäisi alkaa soida. Omenalihavuutta on pidetty tyypillisesti miesten ongelmana, mutta sitä on alkanut esiintyä myös naisilla.

Huono stressin hallinta lisää stressihormoneja, jotka puolestaan saattavat vaikeuttaa painonhallintaa. Toisaalta on muistettava, että jonkinasteinen stressi kuuluu elämään.

Hormonitasapainon järkkyminen. Yhden hormonin kuten insuliinin epätasapaino häiritsee myös muuta hormonitoimintaa, mikä saattaa ilmetä esimerkiksi hankalina vaihdevuosioireina. Kohonnut insuliini kiihdyttää rasvan varastointia eli lihomista, ja se puolestaan hidastaa aineenvaihduntaa, jolloin taas on entistä vaikeampi laihtua. Näin syntyy hankala noidankehä. Todellinen hormonaalinen lihavuus sitä vastoin on melko harvinaista.

Tue maksaa

Noidankehästä on mahdollista irrottautua muuttamalla liian hiilihydraattipitoista ja vääränlaisia rasvoja sisältävää ruokavaliota. Lisäksi tarvitaan liikuntaa aineenvaihdunnan vilkastuttamiseksi.

Tukea prosessiin saa yrteistä, jotka aktivoivat paitsi aineenvaihduntaa myös maksaa. Maksa onkin terveydenhoidossa avainasemassa, oli sitten kyse vaikkapa painonhallinnasta. "Jos maksa toimii hyvin, se polttaa tehokkaasti rasvaa. Maksan vajaatehoinen toiminta onkin merkittävä syy ylipainoon", Sinikka Pakeman toteaa.

Hän listaa joukon asioita, joilla voi edistää maksan hyvinvointia - ja samalla helpottaa painonhallintaa.

  • Rasvainen, raskas roskaruoka pois. Tilalle puhtaita vihanneksia, täysjyväviljaa, kasviöljyjä ja muuta kunnon perusruokaa. Älä "tapa" ravintoa vaan pyri syömään ruoka mahdollisimman tuoreena ja vähän käsiteltynä. Kiireiselle ja herkkävatsaiselle sopivat hyvin esimerkiksi korkealaatuiset Biotta-tuoremehut.
  • Lisää kuitujen osuutta ravinnossa. Parasta on kauran kuitu, joka imee itseensä kolesterolia ja rasvoja. Kaurapuuro kunniaan!
  • Tue ruokavaliota sopivilla maksayrteillä. Pidä ajoittain, esimerkiksi juuri näin keväällä, maksanpuhdistuskuuri. Mehupaasto on tehokas alku tällaiselle puhdistuskuurille, kunhan sen jälkeenkin muistaa pitää kiinni terveellisistä ruokatottumuksista.

Maksa- ja laihdutusyrtit

Proviisori Kaija Heikkilän mukaan parhaita maksayrttejä ovat Cynara eli latva-artisokka sekä maarianohdake (Carduus marianus). Painonhallintaa helpottamaan yhdessä kevytruokavalion kanssa sopii erityisesti mukula-artisokkaa sisältävät Helix Slim -tabletit sekä Helianthus-uute. Näistä on kerrottu lähemmin mm. Terveydenhoitouutisten viime numerossa (1/2004). Katso myös www.vogel.fi sekä www.terveydenhoitouutiset.fi

ER